Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2025/27

Kuljetuspolar Oy:n maa-aines- ja ympäristölupahakemus, Polarkettu, Laitasaari, Muhos

Hakija ja osoite: Kuljetuspolar Oy, Kempeleentie 7, 90400 Kempele

Toiminta ja sijainti:
Kuljetuspolar Oy hakee lupaa maa-ainesten ottoon sekä ympäristölupaa kallion louhintaan ja murskaukseen sekä raaka-aineiden ja tuotteiden välivarastointiin tilalla Polarkettu 494-402-5-96 Muhoksen Laitasaaren kylässä. Lisäksi haetaan ympäristölupaa ylijäämämaiden läjittämiseen.

Toiminta-alue sijaitsee seututien 834 varrella, noin neljä kilometriä valtatieltä 22 Ylikiiminkiin päin. Kyseessä on olemassa oleva otto- ja toiminta-alue.

Noin 4,6 ha ottoalueella on tarkoitus jatkaa kalliokiviaineksen ottoa 10 vuoden ajan ottoaluetta laajentamalla. Haettava ottomäärä on 230 000 m³. Suunniteltu alin ottotaso on + 50,4N2000. Alueella on toimintaa pääsääntöisesti ma-pe 6.00-22.00. Kuormaamista ja kuljetusta on myös lauantaisin 7.00-18.00. 

Murskausta on kysynnän mukaan, keskimäärin 4-6 viikkoa vuodessa. Läjitysalueelle haetaan laajennusta alueen luoteisreunalla siten, että läjityskorkeus olisi noin 6 m ja läjitysmäärä alle 50 000t/v.

Kuulutuksen julkaisupäivä ja tiedoksisaanti

Kuulutuksen julkaisupäivä on 1.4.2025.

Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisupäivästä. Keskeiset hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutusaikana 1.4.–12.5.2025 sähköisen kuulutuksen liitteenä (www.ouka.fi/kuulutukset). Tieto kuulutuksesta on julkaistu myös Muhoksen kunnan verkkosivuilla.

Muistutukset ja mielipiteet
Niillä, joiden oikeutta tai etua asia koskee, on oikeus tehdä muistutus hakemuksesta. Muilla henkilöillä ja yhteisöillä on oikeus ilmaista mielipide. Muistutukset ja mielipiteet, joissa on mainittava asianumero OUKA/3522/2025, on toimitettava kirjallisena viimeistään 12.5.2025 osoitteella: Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen johtokunta, PL 34, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Solistinkatu 2, Oulu tai sähköpostilla ymparisto(at)ouka.fi.

Lisätiedot
Ympäristötarkastaja Kati Juurikka p. 044 703 6766

Oulussa 27. päivänä maaliskuuta 2025
OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI -LIIKELAITOS

Lähettäjä: Oulun Seudun ympäristötoimi -liikelaitos
Julkaistu: 02.04.2025


Liitteet
  Kuulutus