RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Esityslista 02.09.2026/Asianro 16
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Muhoksen varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmatyöryhmän perustaminen valtuustokaudelle 2025–2029
Opkaltk 02.09.2026
243/05.10.00.00/2026
Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen (puhelin 044-4970 115):
Muhoksen varhaiskasvatussuunnitelmassa määritellään, että kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa tarkistetaan, arvioidaan ja päivitetään vuosittain. Varhaiskasvatuksen toimintaa arvioidaan eri toimintamuodoissa järjestäjän, yksikön ja lapsen tasoilla.
Varhaiskasvatussuunnitelman tueksi Muhoksen kunnassa laaditaan kehittämissuunnitelma jokaiselle valtuustokaudelle. Kehittämissuunnitelman painopistealueet ovat varhaiskasvatuksen laatu ja varhaiskasvatuksen järjestäminen.
Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelman tulee tarkastella siihen kirjattua palvelulupausta, varhaiskasvatuksen järjestämistä sekä varhaiskasvatuksen laatutekijöitä.
Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma työhön osallistuvat varhaiskasvatusjohtaja, perhepäivähoidonohjaaja, päiväkotien johtajat, opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsen sekä tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Opetus- ja kasvatuslautakunnan tulee nimetä joukostaan jäsen varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma työryhmään.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta nimeää lautakunnan jäsenen ja varajäsenen varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma työryhmään.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |