Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Esityslista 02.09.2026/Asianro 15


 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen korjaaminen takautuvasti

 

Opkaltk 02.09.2026     

77/02.05.00.00/2026  

 

 

Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen (puhelin 044-4970 115):

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määrätään varhaiskasvatuksen alkaessa toistaiseksi. Lisäksi maksut tarkastetaan kerran vuodessa tai asiakasmaksujen indeksitarkastuksen yhteydessä. Maksu määrätään sen maksamisajankohdan tilannetta vastaavaksi joko todettavissa olevien tai arvioitujen tulojen perusteella. Maksua tarkistetaan, jos perheen olosuhteet muuttuvat, perheen tulot muuttuvat vähintään 10 % tai jos maksu osoittautuu virheelliseksi. Perheellä on velvollisuus ilmoittaa muutoksista.

 

Mikäli maksun määräytymistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut lapsen vanhemman tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, niin:

 

1.varhaiskasvatuksen asiakasmaksupäätökseen voi hakea oikaisua 30 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen perusteeksi tulee esittää perheen tuloja koskevan tuloselvityksen

 

2.asiakasmaksu voidaan korottaa takautuvasti enintään kuuden (6) kuukauden ajalta

 

3.asiakasmaksua ei voida alentaa takautuvasti. Voimme ottaa asiakasmaksussa huomioon muuttuneet tulot aikaisintaan ilmoituskuukauden alusta lähtien.

 

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tarkistuksesta takautuvasti edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös