RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta
Pöytäkirja 12.08.2026/Pykälä 26
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Maankäyttöpäällikön ajankohtaiset asiat
Mkktmk 12.08.2026 § 26
14/00.01.01.01/2026
Valmistelija maankäyttöpäällikkö Ulla-Maija Karjalainen (puh. 044 497 0301).
Maankäyttöyksikössä on edistetty vuoden 2026 työohjelman mukaisia suunnittelu- ja kehittämishankkeita.
Kunta on tilannut tai valmistellut seuraavat suunnittelukokonaisuudet:
- Muhostien–Koivikkotien kaavarunko, jonka tavoitteena on selvittää alueen liikerakentamisen mahdollisuuksia, katujärjestelyjä sekä tulevaa asemakaavoitusta tukevia ratkaisuja. Työn kustannusarvio on 2 700 euroa (alv 0 %).
- Kirkkosaaren virkistyskäytön yleissuunnitelma, jossa määritellään Kirkkosaaren virkistyskäytön kehittämistoimenpiteitä, maisemanhoitoa sekä ulkoilureittien ja virkistysrakenteiden parantamista. Työn kustannusarvio on 8 600 euroa (alv 0 %).
- Taajaman virkistysreittien yleissuunnittelu, jossa tarkennetaan Tervabulevardi-visiossa tunnistettuja virkistysreittiyhteyksiä ja niiden toteuttamismahdollisuuksia. Työn kustannusarvio on 11 500 euroa (alv 0 %).
- Uusiutuvan energian teemayleiskaavan aloitusvaiheen työt, joiden tavoitteena on käynnistää kunnan uusiutuvan energian tuotantoa, siirtoa, varastointia sekä vihreän siirtymän infrastruktuuria koskeva yleiskaavallinen tarkastelu. Työssä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä yleispiirteinen karttatarkastelu kaavoituksen jatkovalmistelun pohjaksi. Työn kustannusarvio on 14 000 euroa (alv 0 %).
- Näiden yhteenlaskettu kustannusarvio on 36 800 euroa (alv 0 %).
Mittaus- ja paikkatietopuolella on kuluvan vuoden aikana täydennetty kunnan pohjakartta-aineistoa sekä laadittu maastomalleja Pyhänsivun- ja Struventien infrasuunnittelun lähtötiedoiksi. Lisäksi mittauspalveluja on tuotettu naapurikunnille pohjakarttojen täydennysmittausten muodossa. Näistä töistä kertyneet laskutustiedot ja tulot raportoidaan seuraavassa kokouksessa.
Kesätyöntekijä on tehnyt selvitystyötä kunnan maaomaisuutta koskevan Assetti-järjestelmän tietojen tarkistamiseksi. Selvityksessä on havaittu puutteita ja virheitä maaomaisuuden tiedoissa. Tarkistetun aineiston perusteella tarvittavat korjaukset tehdään muun muassa kirjanpitoon, karttapalveluihin, kiinteistötietojärjestelmään sekä muihin käytössä oleviin rekistereihin.
Valmistelussa ovat myös maakaupat Fortumin kanssa Pyhänselän ja Repokankaan alueilla. Asian valmistelu on viivästynyt osapuolten resurssivajeiden vuoksi, mutta neuvottelut jatkuvat.
Kunnan metsäomaisuuden osalta metsänmyyntien ja hakkuutoiminnan raportit tuodaan toimikunnalle seuraavaan kokoukseen.
Struventien alueen hakkuut on toteutettu pääosin suunnitelman mukaisesti.
Teerikankaan alueella valmistellaan itäpuolen T- ja ET-alueiden käyttöönottoa.
Maa-ainesmyynti on jatkunut kuluvana vuonna aktiivisena, ja tämänhetkisen arvion mukaan maa-ainestoiminnasta odotetaan talousarviota suurempia tuloja vuoden 2026 aikana.
Esittelijä tekninen johtaja Mikko Kari
Päätösesitys Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta merkitsee maankäyttöpäällikön ajankohtaiset asiat tiedoksi.
Käsittely Maankäyttöpäällikkö Karjalainen selosti jaostolle vuoden 2026 työohjelman mukaisia suunnittelu- ja kehittämishankkeita.
Tekninen johtaja Kari esitteli asiakohdassa talouden toteumaa heinäkuun osalta.
Päätös Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta hyväksyi teknisen johtajan esityksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |