Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2026/Pykälä 18


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025

 

Tarkltk 25.04.2026 § 14 

 

 

 Tarkastuslautakunnan on KuntaL 121§:n mukaan mm. valmisteltava valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Käsittely                             Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen laatimisen

                                           vuodelta 2025.Saatiin alustava katsaus kunta-ja kuntakonsernin

                                           toiminnasta.

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laadinnan.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyy puheenjohtajan esityksen.

 

 

Tarkltk 09.05.2026 § 16 

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Käsittely                              Tarkastuslautakunta keskusteli  arviointikertomuksen

                                            jatkovalmisteluista.Päätettiin käydä alustavasti läpi tekninentoimi sekä

                                            opetus-ja kasvatustoimi.Eija Jurvanen ja Jussi

                                            Tuusa ilmoittivat olevansa esteellisiä jälkimmäisen asian käsittelyyn

                                            ja postuivat kokouksesta klo 16:20.

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2025 laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyy puheenjohtajan esityksen.

 

 

Tarkltk 16.05.2026 § 18  

163/00.03.01/2026  

 

 

 

 

 

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Käsittely                             Puheenjohtaja Mattilan esteen vuoksi asian käsittelyä jatketaan Eija Jurvasen toimiessa puheenjohtajana.

 

 Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa.

                                          

 Käytiin läpi teknisen toimen arviointia.

 

 Puheenjohtaja Mattila saapui kokoukseen puheenjohtajaksi klo 14.50.

 

 Eija Jurvanen ja Jussi Tuusa ilmoittivat olevansa esteellisiä arvioimaan opetus-ja kasvatustointa. Asianosaiset poistuivat kokouksesta klo 15:55.

 

 Tarkastuslautakunta jatkoi opetus-ja kasvatustoimen sekä hyvinvointi-ja vapaa-aikatoimen arviointia

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2025 laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan esityksen.