RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.08.2026/Pykälä 71
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025
Hyvapltk 18.08.2026 § 71
163/00.03.01/2026
Valmistelija liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Sari Laakkonen p. 044 4970 403
Muhoksen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.06.2026 § 50 merkinnyt tiedoksi tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksen.
Esityslistan oheismateriaalina arviointikertomus vuodelta 2025.
Toimielinten mahdolliset lausunnot kunnanhallitusta varten pyydetään 30.9.2026 mennessä (kuntalain 121.5 § mukainen menettely).
Tarkastuslautakunnan tekemä havainto oli, että liikuntakalenteri on tullut pysyväksi käytännöksi erilaisten väestöryhmien käyttöön ja se on koettu hyödylliseksi. Lisäksi tarkastuslautakunnan havaintona oli, että sähköinen varauskalenteri (Asio -tilanvarausjärjestelmä) on sujuvoittanut liikuntapaikkojen käyttöä.
Tarkastuslautakunta nosti esiin arviointikertomuksessa kirjaston käyttöön ottaman omatoimikirjaston, josta on saatu hyvää palautetta sekä Muhoksella käytössä olevan tapahtumakalenterin, jonka taustalla on tapahtumia työstävä kulttuurifoorumi.
Arviointikertomuksessa todetaan, että vuonna 2025 aloitti uusi hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta, joka on selkeästi tehostanut toimintaa ja palvelutuotantoa.
Esittelijä liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Sari Laakkonen
Päätösesitys Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää merkitä tiedoksi
tarkastuslautakunnan arvioinnin oman toimialansa toiminnasta vuodelta 2025.
Päätös Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi liikunta- ja hyvinvointipäällikön esityksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |