Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 38



 

Valtuustoaloite Tihinen 12.12.2023

 

Yhdkultk 28.01.2025 § 17 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Kari puh. 0444970308

 

Valtuutettu Sirkka Tihinen yhdessä yhdeksän muun valtuutetun kanssa ovat tehneet seuraavan valtuusto aloitteen, jonka kunnanhallitus on antanut yhdyskuntalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Asumme arvokkaalla RokuaGeopark -alueella. Kunnastamme puuttuu kuitenkin Hyvinvointi- ja luontotalo. Mäntyrannan koulukiinteistön uudisosa, v. 1997 valmistunut liikuntasali sopii erinomaisesti kyseiseen käyttöön. Kiinteistölle on jo tehty hankesuunnitelma, jonka vaihtoehto V1 olisi lähinpänä tarkoitusta. Kiinteistössä tulee jatkossakin olla esteetön kokoontumistila järjestöille ja liikuntasalin pinnat tulee ajanmukaistaa. Vanhan kouluosa tulee purkaa ja vanhentuneen lämmitysjärjestelmän tilalle tarvitaan uusi, kuten energiaa säästävä maalämpö. Mäntyrannan kiinteistöltä lähtee kevyenliikenteen väylä Muhosjoen yli, josta voi pyöräillä tai patikoida Liimanninkoskelle, n. 5 km matka, sekä Isterinkoskelle, n. 6 km. Mäntyrannan Sali on edelleenkin erittäin tärkeä kuntalaisten hyvinvoinnille ympäri vuoden. Kuntalaisten osallisuutta tulee arvostaa paremmin. Mäntyrannan Sali on uniikki rakennus, sillä se on rakennettu kuntalaisten lahjoitus- puutavarasta talkootyöllä. Kunta sai nykyrahassa mitattuna lähes miljoonan euron liikuntasalin lahjaksi. Mäntyrannan kiinteistön vieressä sijaitsee valaistu kuntorata/luontopolku.

 

Mäntyrannan kiinteistön on vuokrattu opetus- ja vapaa-aikapalveluille ja salin vuokra on 67.056 euroa/vuosi. Salin vuokraamisesta ja käytöstä päättäminen kuuluu Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan toimivaltaan.

 

Edelleen, Mäntyrannan entinen koulurakennus kuuluu valtuuston 19.12.2022 §79 tekemän päätöksen mukaisesti kunnan talouden tasapainottamisohjelman 2022-2026 mukaisesti palvelutuotannon kannalta tarpeettomien ja vajaakäytöllä olevien rakennusten myynti/vuokraus tai purku, joka valtuuston päätöksen mukaisesti edellyttää korvaavien tilojen hankintaa. Muhoksen kunnanvaltuusto on 16.12.2024 §80 päättänyt  rakentaa Kirkonkylän koululle uuden liikuntasalin vuonna 2025 ja liikuntasali valmistuu syksyllä 2026. Uuden Kirkonkylän koulun liikuntasalin käyttöönotto lisää kunnan salikapasiteettia ja mahdollistaa valtuuston päätöksen mukaisen talouden tasapainottamissuunnitelman toimenpiteiden toteuttamisen.

Valtuustoaloitteeseen vastaaminen kuuluu kunnanvaltuuston toimivaltaan.

 

Merkittiin pöytäkirjaan,että Veli-Jaakko Keränen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 20.22 ja Kimmo Hinno klo 20.29.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta pyytää Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnon Mäntyrannan koulukiinteistön jatkokäytöstä ja tarpeesta aloitteen mukaiseen toimintaan.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

 

 

Yhdkultk 13.04.2026 § 56 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Kari puh. 0444970308

 

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta on antanut asiassa lausunnon 30.9.2025 § 82.

 

Lausunnossa todetaan, että Kirkonkylän ala-asteen uuden liikuntasalin investointia on perusteltu uimahallin palloilusalin huonolla teknisellä kunnolla ja sisäilmaongelmilla, joiden vuoksi osa oppilaista ja henkilökunnasta ei voi käyttää kyseisiä tiloja. Lautakunta katsoo sisäilmaongelmien ja rakennuksen huonon teknisen kunnon perusteella Mäntyrannan salin olevan edelleen tarpeellinen, mitä puoltaa sen korkea käyttöaste, rakennuksen kunto sekä palloilusalin ylläpitokustannuksia halvemmat ylläpitokustannukset. Lausunnon mukaan 1.8.2026 alkaen uuden Kirkonkylän koulun liikuntasalin valmistumisen myötä hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluilla ei ole tarvetta uimahallin palloilusalin jatkokäytölle, ja lautakunta näkee Mäntyrannan salin käytön tarpeellisena myös 1.8.2026 alkaen edellä mainituin perustein.

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta merkitsee tiedoksi Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnon 30.9.2025 § 82 ja esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuustoaloitteeseen todetaan lausunnon mukaisesti: Mäntyrannan sali on edelleen tarpeellinen korkean käyttöasteen, rakennuksen kunnon sekä palloilusalin ylläpitokustannuksia edullisempien ylläpitokustannusten perusteella. Lisäksi todetaan, että 1.8.2026 alkaen uuden Kirkonkylän koulun liikuntasalin valmistumisen myötä hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluilla ei ole tarvetta uimahallin palloilusalin jatkokäytölle.

Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

 

 

Khall 20.04.2026 § 84 

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Esitellään kokouksessa.

 

Käsittely Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja Kimmo Hinno antoi päätösesityksensä:

 

 Kunnanhallitus antaa valtuustolle seuraavan vastauksen aloitteeseen. Kunnanhallitus toteaa, että hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalle ei ole varattu määrärahoja 2026 talousarvioon Mäntyrannan salin käyttöön 1.6.2026 alkaen. Aloitteessa esitettyjä toimenpiteitä ei voida toteuttaa määrärahojen puitteissa. Kunnanhallitus esittää valtuustolle aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

 

Irene Vuoti teki vastaesityksensä, jonka mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle yhdyskuntalautakunnan päätösesityksen mukaisen vastauksen aloitteeseen.

 

 Pertti Kukkonen kannatti Vuotin vastaesitystä ja Veli Paasimaa kannatti kunnanjohtajan päätösesitystä.

 

 Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 20:47-20:52.

 

 Puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä ja ehdotti kättennostoäänestystä,siten että JAA on kunnanjohtajan päätösesitys ja EI on Vuotin vastaesitys. Tämä hyväksyttiin.

 

 Äänestyksessä annettiin 7 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti:

 

 Kunnanjohtajan päätösesitys JAA: 5 ääntä (Ervasti, Manelius, Hyvärinen, Plaketti ja Paasimaa)

 

 Vuotin vastaesitys EI: 2 ääntä (Vuoti ja Kukkonen)

 

 Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan päätösesityksen voittaneen ja tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kunnanhallitus toteaa, että hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalle ei ole varattu määrärahoja 2026 talousarvioon Mäntyrannan salin käyttöön 1.6.2026 alkaen. Aloitteessa esitettyjä toimenpiteitä ei voida toteuttaa määrärahojen puitteissa.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

 

Valt 27.04.2026 § 38  

520/10.03.02/2023  

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus
1. toteaa, että hyvin- ja vapaa-aikalautakunnalle ei ole varattu määrärahoja 2026 talousarvioon Mäntyrannan salin käyttöön 1.6.2026 alkaen. Aloitteessa esitettyjä toimenpiteitä ei voida toteuttaa määrärahojen puitteissa
ja
2. esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

Käsittely Sirkka Tihinen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Juhani Vääräniemi kannatti Tihisen esitystä.

 

 Puheenjohtaja kysyi onko valtuusto yksimielinen asian valmisteluun palauttamisesta. Puheenjohtaja totesi, ettei valtuusto ole yksimielinen vaan asiasta on äänestettävä.

 
Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä ja se hyväksyttiin. Asian käsittelyn jatkaminen on JAA ja Tihisen esitys asian valmisteluun palauttamisesta on EI.

 

 Äänestyksessä käsittelyn jatkaminen sai 19 ääntä ja valmisteluun palauttaminen 7 ääntä. Lisäksi annettiin yksi tyhjä ääni. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja totesi, että äänestystuloksen pohjalta asian käsittelyä jatketaan.

 

 Asian käsittelyn jatkuttua Sirkka Tihinen teki vastaesityksen:

 Valtuusto antaa lausuntonsa valtuustoaloitteeseen: 1. Mäntyrannan salin jatkokäyttö tulee turvata ja huomioida hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan 30.9.2025 lausunto. Yhdyskuntapalveluiden käyttötalouspuolelta tulisi siirtää hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluille Mäntyrannan salin käytön turvaamiseksi varoja, mitä loppuvuoden 2026 osalle tarvitaan, jolloin voidaan myös tutkia mahdolliset remontointitarpeet.

 

 Tihisen esitys raukesi kannattamattomana.

 

 Liina Tiusanen teki vastaesityksen:

 Valtuusto velvoittaa kunnanhallituksen kartoittamaan vaihtoehtoja Mäntyrannan kiinteistöllä tapahtuvaan toimintaan ja sen rahoittamiseen kunnan kannalta kustannusneutraalisti tai muuten taloudellisesti kestävällä tavalla. 

 

 Irene Vuoti kannatti Tiusasen esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty yksi kannatettu vastaesitys ja kysyi onko valtuusto yksimielinen vastaesityksen hyväksymisestä valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi, ettei valtuusto ole yksimielinen vaan asiasta on äänestettävä.

 

Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä ja se hyväksyttiin. Kunnanhallituksen pohjaesitys on JAA ja Tiusasen vastaesitys on EI.

 

Äänestyksessä kunnanhallituksen pohjaesitys sai 16 ääntä ja Tiusasen vastaesitys 11 ääntä. Äänestystulos liitteenä. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen pohjaesityksen voittaneen ja tulevan valtuuston päätökseksi.

 

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että Sirkka Tihinen jätti päätöksestä suullisen

eriävän mielipiteen.