Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoima- ja konsernijaosto
Pöytäkirja 18.03.2026/Pykälä 2


 

Muhoksen kunnan edustajien nimeäminen kunnan tytäryhteisöjen ja osakkuusyhteisöjen yhtiökokouksiin

 

Elinvoima- ja konsernijaosto 18.03.2026 § 2  

185/00.00.01.01/2025  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jari Partanen (p.044 4970 008)

 

Kevään aikana järjestetään Muhoksen kunnan tytär- ja osakkuusyhteisöissä yhtiökokouksia. Näissä yhtiössä on Muhoksen kunnalla edustajia hallituksessa. Tytäryhteisössä kunnan omistus on yli 50 % ja osakkuusyhteisöissä omistusosuus on 20–50 %.

 

Toisaalla tässä kokouksessa käsitellään erikseen yhden osakkuusyhteisön, Humanpolis Oy:n, yhtiökokousedustaja-asiaa.

 

Muhoksen voimassa olevan hallintosäännön mukaan elinvoima- ja konsernijaoston tehtävät ovat seuraavat:

 

 ”Elinvoima – ja konsernijaosto:

1. seuraa ja arvioi yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä ja tekee niiden perusteella tarvittaessa esityksiä kunnanhallitukselle,

2. antaa kunnan ennakkokannan konserniohjeen edellyttämissä asioissa, 3. vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista,

4. nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin sekä

5. nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet”

 

Hallintosäännön perusteella osakkuusyhteisöihin elinvoima- ja konsernijaosto voi vaikuttaa kohdan 5 kautta (nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet), mutta ei voi varsinaisesti nimetä jäseniä osakkuusyhteisöjen hallituksiin.

 

Mikäli tytär- tai osakkuusyhteisöihin tai muihin yhtiöihin ei ole nimetty erikseen yhtiökokousedustajaa, on edustajana toiminut virka-asemansa perusteella kunnanjohtaja. Kunta omistaa prosentuaalisesti pieniä osuuksia mm. Kuntien Tiera Oy:stä, Teknoventure Oy:stä, Monetra Oulu Oy:stä ja Joki ICT Oy:stä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Elinvoima- ja konsernijaosto nimeää yhtiökokousedustajan seuraaviin tytär- ja osakkuusyhteisöihin vuodeksi 2026:
1) Muhoksen Vesihuolto Oy
2) Hirsijärven Vesi Oy
3) Kiinteistö Oy Piilorivi.

Nimeämisen yhteydessä jaosto antaa yhtiökokousedustajille tarvittavat toimintaohjeet yhtiökokouksiin.

Elinvoima- ja konsernijaosto päättää, että muissa kuin nimetyissä yhtiöissä kunnan yhtiökokousedustajana on asemavaltuutuksella kunnanjohtaja.

Erillisissä tilanteissa kunnanjohtajalla on oikeus antaa valtakirja kunnan muulle viranhaltijalle edustaa kuntaa yhtiökokouksessa.

 

Käsittely Anu Plaketti ilmoitti ennen asian avaamista olevansa esteellinen sekä tämän että seuraavan asiakohdan käsittelyyn (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta klo 16:05. Ville Rauhio saapui kokoukseen Plaketin varajäsenenä.

 

 Elinvoima- ja konsernijaosto valitsi yksimielisesti keskuudestaan Juha Piiralan toimimaan näissä asiakohdissa kokouksen puheenjohtajana.

 

 Hallintojohtaja Jari Partanen selosti asiaa.

 

 Käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja täydensi päätösesitystään lisäämällä neljänneksi yhteisöksi Muhoksen Asunnot Oy:n.

 

Päätös Elinvoima- ja konsernijaosto hyväksyi kunnanjohtajan täydennetyn päätösesityksen.

Elinvoima- ja konsernijaosto valitsi kunnanjohtajan yhtiökokousedustajaksi:
1) Muhoksen Vesihuolto Oy:öön
2) Hirsijärven Vesi Oy:öön
3) Kiinteistö Oy Piiloriviin
4) Muhoksen Asunnot Oy:öön

Puheenjohtajan esityksestä elinvoima- ja konsernijaosto velvoittaa yhtiökokousedustajia toimimaan siten, että seuraavat nimeämiset toteutuvat:

Puheenjohtajan esityksestä elinvoima- ja konsernijaosto:

nimesi  edustajikseen Muhoksen Vesihuolto Oy:n hallitukseen seuraavat henkilöt:
- Aimo Manelius
- Juha H. Kukkohovi
- Kirsti Airaksinen
- Anu Plaketti
- Mikko Kari.

nimesi edustajakseen Hirsijärven Vesi Oy:n hallitukseen erovuorossa olevien tilalle seuraavat henkilöt (varsinainen jäsen/varajäsen):
- Aarre Pitkänen / Juha H. Kukkohovi.

esittää Kiinteistö Oy Piilorivin hallitukseen seuraavia henkilöitä (varsinainen jäsen/varajäsen):
- Jaakko Latvanlehto / Jouni Koskinen
- Jaakko Männikkö / Jari Partanen
- Teemu Nurkkala / Juhani Vääräniemi

nimesi edustajikseen Muhoksen Asunnot Oy:n hallitukseen seuraavat henkilöt:
- Auli Karvonen-Köykkä
- Jarmo Markkanen
- Veli-Jaakko Keränen
- Kirsti Airaksinen
- Mika Väisänen.