Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 234


 

Valtuuston kokouksen 25.8.2025 päätösten täytäntöönpano

 

Khall 08.09.2025 § 234  

39/00.03.01/2025  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jari Partanen (puh. 044 497 0008)

 

Valtuuston 25.8.2025 kokouksen pöytäkirja on julkaistu ja se on pidetty yleisesti nähtävillä 2.9.2025 lukien Muhoksen kunnan verkkosivuilla.

 

Täytäntöönpanot:

 

§ 65 Tiedoksi annettavat asiat

-          ei toimenpiteitä

 

§ 66 Talousarvio 2025 lisämääräraha / Opetus- ja kasvatuslautakunta

-          päätöksestä annetaan ote sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, talousjohtajalle, taloussihteerille, koulutoimiston toimistonhoitajalle ja kirjanpitoon.

 

§ 67 Muut esille tulleet asiat

 

-          Asiakohdassa jätettin kaksi valtuustoaloitetta:

1. Jaakko Räisänen luki itsensä ja 7 muun allekirjoittaman aloitteen, jossa esitetään, että Muhoksen kunta hakee OUMOhankkeena Laukan alueen ennallistamisen selvitystä kuluvana vuonna.

 

2. Valtteri Puolitaival luki itsensä ja 15 muun allekirjoittaman aloitteen, jossa esitetään, että Muhoksen kunnassa laaditaan liikunnan edistämissuunnitelma.

 

Kunnanhallitus päättää antaa Räisäsen aloitteen konsernpalveluihin valmisteltavaksi ja Puolitaipaleen jättämä aloite annetaan hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 65-67 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä ole lain tai asetuksen vastaisia tai menneet valtuuston päätösvaltaa ulommaksi ja panee päätökset täytäntöön edellä esitetyllä tavalla.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.