Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 233


 

Valtuustoaloite lapsi- ja perheneuvoston perustaminen Muhokselle, Pertti Kukkonen 26.2.2024

 

Hyvapltk 19.08.2025 § 65 

 

 

 

Valmistelija liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Sari Laakkonen p 044 4970 403

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Muhoksen kuntaan perustetaan lapsi- ja perheneuvosto edistämään kunnan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia.

 

Lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto kunnassa on monialainen yhteistyöryhmä, jonka tehtävänä on edistää nuorten hyvinvointia, palvelujen yhteensovittamista ja tiedonkulkua. Sen perustana toimii nuorisolaki (§9), joka velvoittaa kunnat järjestämään tällaisen verkoston tai vastaavan rakenteen. Verkoston keskeisiä tehtäviä ovat mm. tietopohjan kokoaminen, palvelujen yhteensovittaminen sekä yhteistyön vahvistaminen.

 

Muhoksen kunnassa on ollut lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, jossa on ollut edustus monilta hallinnonaloilta.

 

Muhoksen lasten- ja nuorten ohjaus- ja palveluverkoston toiminta tulisi aktivoida ja päivittää yhteistyöryhmään kutsutut. Työryhmään tulee kutsua mm. kouluterveydenhoitaja, -psykologi ja -kuraattori, sosiaalityöntekijä, päihdetyöntekijä, poliisin edustaja, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, rehtoreita, varhaiskasvatuksen esihenkilö, nuorisotyöntekijä, etsivä nuorisotyöntekijä sekä liikunnanohjaaja. Muita työryhmään kuuluvia tahoja ovat mm. seurakunnan nuorisotyö sekä yhdistykset, jotka työskentelevät lasten- ja nuorten kanssa. Tarvittaessa työryhmä työskentelyyn kutsutaan myös muita nuorten asioihin liittyviä asiantuntijoita.

 

Esittelijä liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Sari Laakkonen

 

Päätösesitys Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen lapsi- ja perheneuvoston perustaminen Muhokselle, Pertti Kukkonen 26.2.2024.

 

Päätös Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi liikunta- ja hyvinvointipäällikön esityksen.

 

 

Khall 08.09.2025 § 233  

134/00.04.02/2024  

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus
1. antaa valtuustolle hyväksyttäväksi Pertti Kukkosen valtuustoaloitteeseen edellä olevan, hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan  esityksen mukaisen vastauksen ja 
2. esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 Hallitus suosittaa yksimielisesti hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalle toimintamallia, jossa Muhoksen lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto aktivoiduttuaan raportoisi toiminnastaan lautakunnalle säännöllisesti esimerkiksi kahdesti vuodessa.