Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 23.06.2025/Asianro 5


 

Erityisopetuksen tuntikehys lv 2025-2026

 

Opkaltk 28.05.2025 § 75 

 

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Muhoksen kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan opetus- ja kasvatuslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu koulujen vuotuisen

kokonaistuntimäärän eli niin sanotun tuntikehyksen osoittaminen.

Muutoksia tuntikehykseen ei voi tehdä koulujen keskinäisillä päätöksillä.

 

Tuntikehyksen avulla hoidetaan kaikki oppitunnit ja jaetaan opetusryhmiä

pienemmiksi. Kehyksen suuruus riippuu opetusryhmien ja tarjottavien

kurssien määrästä, valtakunnallisista opetussuunnitelman perusteista,

kunnallisesta opetussuunnitelmasta ja kunnallisesta tuntijaosta.

 

Kun puhutaan esimerkiksi esiopetusryhmän 19 vuosiviikkotunnista,

tarkoitetaan sitä tuntimäärää, joka esiluokalle pitää opetusta tarjota yhden

työviikon aikana. Keskimääräinen yhden opetusryhmän (vuosiluokat 1-6)

vaatima vuosiviikkotuntimäärä on 23,2 tuntia. Yhden vuosiviikkotunnin(vvh)

kustannusvaikutus on keskimäärin n. 1800 euroa. Kustannusvaikutus on

perusopetuksen alaluokilla pienempi kuin perusopetuksen yläluokilla tai

lukiossa. Erityisopetuksessa yhden oppitunnin hinta on keskimäärin n.

2000 euroa vuodessa.

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta myönsi päätöksellään 10.4.2024 § 52 lv

2024-25 erityisopetuksen käyttöön eri kouluille tuntikehystä 443

vuosiviikkotuntia.

 

Rehtoreiden tuntimääräesityksen lisääntyminen johtuu suurimmaksi osaksi

oppimisen tuen lakimuutoksesta. Osa näistä tunneista kohdistuu esi- ja

perusopetuksen tuntikehykseen ja osa erityisopetuksen tuntikehykseen.

 

Lisääntyneille tunneille laskentakaavana on ollut seuraava:

ryhmäkohtaiseen tukeen tuli laissa määritelty koulukohtainen minimi, joka

lasketaan 0,122 x koulun oppilasmäärä (perusopetuslaki 20 b §).

- Huovilan koulu 0,12*99 (12 tuntia)

- Hyrkin koulu 0,122*153 (19 tuntia)

- Kirkonkylän koulu 0,122*438 (53 tuntia)

- Korivaaran koulu 0,122*104 (13 tuntia)

- Laitasaaren koulu 0,122*63 (8 tuntia)

- yläkoulu 0,122*458 (56 tuntia)

 yhteensä 161 tuntia.

 

Rehtoreilta ja koulujen toiminnasta vastaavilta rehtoreilta on pyydetty

kannanottoa erityisopetuksen tuntikehyksestä oman koulunsa osalta.

 

Taulukossa on erityisopetuksen nykyinen tuntikehys ja rehtoreiden tekemä

esitys:

 

Koulu

tuntikehys

lukuvuosi

2024-2025

rehtorin

tuntikehysesitys

lv 2025-2026

muutosesitys

tunteina

Huovila

12

22

 

Hyrkki

12

22

 

Hyrkissä toimiva pienluokka

24

24

 

Kirkonkylä

70

92

 

Kirkonkylän koululla toimivat pienluokat 4 kpl

93

98

 

Korivaara

12

22

 

Laitasaari

12

22

 

yläkoulu

52

78

 

Yläkoulun pienluokat 3 kpl

90

93

 

Oulujoen koulu

60

62

 

erityisopetuksen koordinaattori

6

6

 

yhteensä

443

541

 

 

Rehtoreiden esittämän 98 tunnin lisäyksen kustannusvaikutus olisi

                                           syyslukukauden 2025 osalta 81 665 € ja lukuvuoden 2025-2026 osalta

                                           196 000 €.

 

                                           Oppimisen tuen rahoitus toteutetaan alkuvaiheessa siten, että

                                           opetus- ja kulttuuriministeriö siirtää kunnan peruspalveluiden

                                           valtionosuusmomentille 38,2 miljoonaa euroa vuonna 2025, 91,7 miljoonaa

                                           vuonna 2026 ja 94,4 miljoonaa euroa vuonna 2027. Eniten kustannuksia

                                           on arveltu syntyvän ryhmäkohtaisista tukimuodoista.

 

                                           Kuntaliiton 20.3.2025 tekemän laskelman kunnan peruspalvelujen

                                           valtionsuudessa huomioidut tehtävämuutokset ja niiden kohdentuminen

                                           perushintoihin €/ikäryhmä on rahoitus oppimisen tuen uudistamisen osalta:

                                            -     70,35 € / 7-12 -vuotias (oppilasmäärä on 876)

                                            -     66,36 € / 13-15 -vuotias (oppilasmäärä on 456)

 

                                           Muhoksen kunnan saama rahoitus vuonna 2025 on 7-12 -vuotiaista

                                           61 626,60 € ja 13-15 -vuotiaista 30 260,16 €. Eli yhteensä 91 886,76 €.

 

                                           Muhoksen kunnassa on aloittanut helmikuun 2025 alussa Pohjois-

                                           Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen lastenkoti Helmi, joka on tarkoitettu

                                           10–17-vuotiaille nuorille. Yksikössä on seitsemän paikkainen perustason

                                           osasto sekä neljä paikkainen erityisen tason osasto. 

 

                                           Perustason oppilaita on sijoitettu sekä Kirkonkylän että yläkoulun  

                                           yleisopetuksen luokkiin. Osalle perustason oppilaista on jouduttu

                                           perustamaan oma pienluokka, johon on sijoitettu myös muita Muhoksen

                                           kunnan haastavia oppilaita. Luokka on sijoitettu yläkouluun ja

                                           hallinnollisesti se kuuluu Oulujoen kouluun, jonka toiminnasta vastaa

                                           yläkoulun rehtori. Luokkaan on palkattu erityisopettaja, mutta

                                           koulunkäynninohjaajat ovat siirtyneet muista luokista.

 

                                           Lukuvuonna 2025-2026 on syytä jatkaa yläkoulussa olevaa pienluokkaa

                                           Oulujoen koulun alaisena luokkana. Luokassa tulee erityisluokanopettajan

                                           30 h/vko lisäksi olla kaksi koulunkäynninohjaajaa yhteensä 60 h/vko.

                                           Luokkaan sijoitettaisiin ala- ja yläkouluikäisiä oppilaita lastenkoti Helmestä

                                           ja muita kunnassa olevia pienluokkaopetusta tarvitsevia oppilaita. Tämän

                                           hetkinen luokka on mahdollistanut myös oppilaiden lyhytaikaiset sijoitukset

                                           ko. luokkaan, jolloin mm. oppilaiden yksilöllisyyteen on pystytty

                                           panostamaan paremmin.

 

                                           Tämän hetkisen tiedon perusteella lukuvuosi 2025-2026 voitaisiin aloittaa

                                          siten, että Oulujoen perhekodin tilassa toimivassa opetustilassa aloittaisi

                                          yksi opettaja ja kaksi koulunkäynninohjaajaa ja toinen perhekodin tilassa

                                          työskentelevistä opettajista yläkoulussa olevassa luokassa. Jos oppilas-

                                          määrässä Oulujoen perhekodissa tapahtuu muutos niin, että sinne

                                          tarvitaan toinen opettaja, niin asia käsitellään opetus- ja

                                          kasvatuslautakunnassa.

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää erityisopetuksen tuntikehyksestä ja opetusryhmistä lukuvuodelle 2025-2026 seuraavasti:

Koulu         Tuntikehys lukuvuosi       Oppimisen         ryhmät lukuvuosi
                   2025-2026                 tuen uudistus     2025-2026

Huovila                             22    10 
Hyrkki                     22    10 
Hyrkissä
pienluokka 0-6                  24             1
Kirkonkylä                     70  
Kirkonkylän koulussa
pienluokat 4 kpl                 98             4
Korivaara                      22     10 
Laitasaari                      12  
yläkoulu                      52  
Yläkoulun
pienluokat 3 kpl 93              3
Oulujoki                      60               2
Erityisopetuksen
koordinaattori 6  
yhteensä                      481      30

Opetus- ja kasvatuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lisämäärärahan myöntämistä vuodelle 2025 talousarvioon henkilöstökuluihin yhteensä 32 000 euroa. Josta kustannuspaikalle 3270 (30h) 25 000 euroa, yläkoulun pienluokille kustannuspaikoille 3274 (1h), 3275 (1h), 3276 (1h) yhteensä 2 500 euroa ja Kirkonkylän pienluokille kustannuspaikoille 3260 (1h), 3261 (3h) ja 3263 (1h) 4 500 euroa.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

 

 

Khall 16.06.2025 § 196 

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Esitellään kokouksessa. 

 

Käsittely Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja teki päätösesityksen:

 kunnanhallitus hyväksyy opetus- ja kasvatuslautakunnan esityksen.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Valt 23.06.2025     

123/12.00.00/2025  

 

  

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle lisämäärärahan myöntämistä vuodelle 2025 talousarvioon henkilöstökuluihin yhteensä 32 000 euroa. Josta kustannuspaikalle 3270 (30h) 25 000 euroa, yläkoulun pienluokille kustannuspaikoille 3274 (1h), 3275 (1h), 3276 (1h) yhteensä 2 500 euroa ja Kirkonkylän pienluokille kustannuspaikoille 3260 (1h), 3261 (3h) ja 3263 (1h) yhteensä 4 500 euroa.

 

Päätös