Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 39


Liite 3 Talousarvio_2025_laadintaohje_Khall_20240610

 

Talousarvio 2025 ja -suunnitelma 2026-2027, laadintaohje, aikataulu ja alustava raami

 

Khall 10.06.2024 § 153 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Anne Pyykkönen (p. 044 4970 002)

 

Vuoden 2025 talousarvion raamin pohjana on vuoden 2024 muutettu talousarvio. Raamipohjassa on otettu huomioon valtuuston hyväksymät lisämäärärahat 27.5.2024 kokoukseen asti. Muutettu vuoden 2024 talousarvio on noin 0,5 milj. euroa alijäämäinen. Lisäksi raamin pohjana on 1-4/2024 osavuosikatsauksessa esitetyt tilinpäätösennusteet, vuoden 2024 syyskaudelle päätettyjen talousarviomuutosten vaikutus koko vuodelle 2025 sekä TE-palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. Talousarvion raamia päivitetään tarvittaessa syyskuussa pohjautuen päivitettyihin verotulo- ja valtionosuusennusteisiin.

 

Talousarvioraami laaditaan huomioiden kunnan taloudellinen tilanne. Tasapainottamistarve vuodelle 2025 on noin 2,0 milj. euroa. ja se on jaettu laskennallisesti toimintakatteiden suhteessa toimialoille. Jakoa voidaan muuttaa ja tarkentaa talousarviovalmistelun edetessä. Toimialojen tulee esittää tasapainottamistoimenpiteet ja niiden euromääräiset vaikutukset kokonaisuuksina vastaavasti kuin tasapainottamisohjelmassa 2021- 2025. Raamilaskelmassa tasapainottamistavoite on esitetty toimintakulujen rivillä, mutta tasapainottamistoimenpiteet voivat olla myös tulojen lisäystä.

 

Liitteenä on talousarvion laadintaohje, alustava raami ja investointiohjelma sekä talousarvion laadinta-aikataulu.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvion laadintaohjeen, aikataulun sekä alustavan raamin toimialojen talousarviovalmistelua ohjaavana. Kunnanhallitus tarkentaa laadintaohjetta, aikataulua ja raamia tarpeen mukaan talousarviovalmistelun edetessä.

 

Käsittely Talousjohtaja Anne Pyykkönen selosti asiaa kunnanhallitukselle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.  

 

_______________

 

Valt 17.06.2024 § 39  

246/02.02.00/2024  

 

 

  

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvion laadintaohjeen, aikataulun sekä alustavan raamin toimialojen talousarviovalmistelua ohjaavana. Kunnanhallitus tarkentaa laadintaohjetta, aikataulua ja raamia tarpeen mukaan talousarviovalmistelun edetessä.

 

Käsittely Talousjohtaja Anne Pyykkönen selosti asiaa valtuustolle.

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

 

_______________