RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Virkanimikkeen muuttaminen perhepäivähoidon ohjaajaksi ja päiväkodin johtajaksi
Opkaltk 12.06.2024 § 94
260/01.01.00.00/2024
Valmistelija sivitys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400
Muhoksen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 27.5.2024 § 28 perustanut Kuusikon päiväkodin toimintakauden 2024-2025 alusta. Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti kokouksessaan 25.4.2024 § 72 määrätä Tikkalantien kahden ryhmän esihenkilötehtävät perhepäivähoidon ohjaaja Kirsti Hyväriselle ajalle 1.8.2024.-31.12.2025.
Muhoksen kunnan hallintosäännön 67 § (Viran perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkanimikkeen muuttaminen): Valtuusto päättä kunnanjohtajan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Kunnanhallitus päättää muiden(kuin kunnanjohtajan) virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Lautakunnat voivat kuitenkin päättää alaistensa virkojen
1) kelpoisuusehtojen muutoksista ja
2) virkanimikkeiden muuttamisesta ja
3) toistaiseksi voimassaolevien työsopimussuhteiden kelpoisuusehdoista ja nimikkeistä.
Perhepäivähoidon ohjaaja Kirsti Hyvärisen virkanimike esitetään muutettavaksi määräaikaisesti 1.8.2024-31.12.2025 väliselle ajalle määräaikaiseksi perhepäivähoidon ohjaaja ja päiväkodin johtaja viraksi.
Nimikemuutoksesta henkilöstöpäällikkö sekä sivistys- ja hyvinvointijohtaja ovat kuulleet perhepäivähoidon ohjaaja Kirsti Hyväristä 4.6.2024.
Perhepäivähoidon ohjaaja Kirsti Hyvärinen on ilmoittanut suostumuksensa virkanimikemuutokseen ajalle 1.8.2024-31.12.2025.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää muuttaa perhepäivähoidon ohjaajan viran perhepäivähoidon ohjaajan ja päiväkodin johtajan viraksi 1.8.2024-31.12.2025 väliseksi ajaksi.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |