Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 201


 

Äänestysaluejaon muutokset 2025 (valtuuston täytäntöönpano)

 

Khall 24.06.2024 § 201  

242/10.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (puhelin 044 497 0003):

 

Valtuusto 42 § / 17.6.2024

 

----------

 

Valtuusto päätti, että Muhoksen kunnan äänestysaluejakoa muutetaan siten, että kunnassa on 1.8.2024 lukien yksi äänestysalue. Päätöksestä ilmoitetaan digi- ja väestötietovirastolle välittömästi valtuuston päätöksen jälkeen.

 

Kunnanjohtajan esteen johdosta asian esityslistalle sijoittanut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan otteet
* Digi- ja väestötietovirastolle
* hallintojohtajalle.

 

Käsittely Esittelijänä kokouksessa kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

 

 Kunnanjohtajan esitys kokouksessa:

Kunnanhallitus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan otteet

* Digi- ja väestötietovirastolle

* hallintojohtajalle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________