Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 195


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 (valtuuston täytäntöönpano)

 

Khall 24.06.2024 § 195  

36/00.03.01/2024  

 

 

Valmistelija Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (puhelin 044 497 0003):

 

Valtuusto 36 § / 17.6.2024

 

----------

 

Valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023.

 

Kunnanjohtajan esteen johdosta asian esityslistalle sijoittanut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhalliltus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan ote ja arviointikertomus toimielimille ja pyydetään toimielinten mahdolliset lausunnot kunnanhallitusta varten 31.8.2024 mennessä (kuntalain 121.5 § mukainen menettely).

 

Käsittely Esittelijänä kokouksessa kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

 

 Kunnanjohtajan esitys kokouksessa:

Kunnanhalliltus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan ote ja arviointikertomus toimielimille ja pyydetään toimielinten mahdolliset lausunnot kunnanhallitusta varten 31.8.2024 mennessä (kuntalain 121.5 § mukainen menettely).

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________