Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 194


 

Vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus (valtuuston täytäntöönpano)

 

Khall 24.06.2024 § 194  

26/02.06.01.03/2024  

 

 

Valmistelija Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (puhelin 044 497 0003):

 

Valtuusto 35 § / 17.6.2024

 

----------

 

Asiakohdassa valtuusto totesi, että talouden tasapainotusohjelma 2022-2025 todetaan päättyneeksi ja loppuun raportoiduksi tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä.

Valtuusto
- merkitsi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi,
- hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
- myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1-31.12.2023

 

Kunnanjohtajan esteen johdosta asian esityslistalle sijoittanut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että valtuuston päätöksestä annettaan otteet
- lautakunnille,
- jaostolle
- toimikunnalle
- toimialajohtajille ja
- kirjanpitoon.

 

Käsittely Esittelijänä kokouksessa kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

 

 Kunnanjohtajan esitys kokouksessa:

 Kunnanhallitus päättää, että valtuuston päätöksestä annetaan otteet
- lautakunnille,
- jaostolle
- toimikunnalle
- toimialajohtajille ja
- kirjanpitoon
.

 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________