Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 192


 

Valtuuston kokouksen 17.6.2024 päätösten täytäntöönpano

 

Khall 24.06.2024 § 192  

89/00.03.01/2024  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (puhelin 044 497 0003):

 

Valtuuston 17.6.2024 kokouksen pöytäkirjaluonnos on julkaistu ja se on pidetty yleisesti nähtävillä Muhoksen kunnan verkkosivuilla.

 

Kunnanjohtajan esteen johdosta asian esityslistalle sijoittanut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 34-46 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä ole lain tai asetuksen vastaisia tai menneet valtuuston päätösvaltaa ulommaksi ja panee päätökset täytäntöön.

 

 

Käsittely Esittelijänä kokouksessa kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

 

 Kunnanjohtajan esitys kokouksessa:

 Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 34-46 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä ole lain tai asetuksen vastaisia tai menneet valtuuston päätösvaltaa ulommaksi ja panee päätökset täytäntöön.

 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________