Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 190


 

Kunnallisjohdon seminaari 2024 Turussa

 

Khall 27.02.2024 § 47 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044 497 0003):

 

Suomen yrittäjät järjestää jo useana vuonna toteutetun Kunnallisjohdon seminaarin. Seminaari on Suomen yksi suurimmista kuntien elinkeinopolitiikkaa käsittelevistä kunta-alan tapahtumista. Seminaari järjestetään tänä vuonna Turussa 14.-15.5.2024.  Seminaarin ohjelma on luettavissa osoitteesta: Kunnallisjohdon seminaari 2024 - Yrittajat.fi

 

Osallistumismaksu sisältää ohjelman, lounaat molempina päivinä ja iltatilaisuuden keskiviikkona. Maksun suuruus on 475 € + alv 24 %, yrittäjien jäsen maksu on 395 € + alv 24%.

 

Kunnanjohtaja ja elinkeinopäällikkö ovat osallistumassa seminaariin.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää luottamushenkilöedustajista Kunnallisjohdon seminaarissa Turussa 14.-15.5.2024.  Lisäksi Muhoksen Yrittäjät ry:tä  edustavan puheenjohtajan osallistumismaksun maksaa kunta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

----------

 

Kunnanhallitus nimesi luottamushenkilöedustajiksi Kunnallisjohdon seminaariin Katja Alasen ja Aimo Maneliuksen. Lisäksi Jarmo Markkanen osallistuu tilaisuuteen mahdollisuuksiensa mukaan.

_______________

 

Khall 24.06.2024 § 190  

64/00.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunnanhallituksen päätöksessä ei ole huomattu päättää henkilöille maksettavista kulukorvauksista taikka mahdollisista muista korvauksista.

 

Kunnanjohtajan esteen johdosta asian esityslistalle sijoittanut hallintojohtaja kunnanjohtajan sijaisena.

 

Esittelijä kunnanjohtajan sijainen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että kunnallisjohdon seminaariin osallistuneille kunnan luottamushenkilöille korvataan mahdolliset matka- ja majoituskulut sekä korvataan mahdolliset muut kulut palkkiosäännön mukaisesti.

 

 

Käsittely Esittelijänä kokouksessa kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

 

 Kunnanjohtajan esitys kokouksessa:

Kunnanhallitus päättää, että kunnallisjohdon seminaariin osallistuneille kunnan luottamushenkilöille korvataan mahdolliset matka- ja majoituskulut sekä korvataan mahdolliset muut kulut palkkiosäännön mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________