Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 26


 

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon määrittely

 

Opkaltk 25.04.2024 § 69 

 

 

 

Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen (puhelin 044 4970 115):

 

Muhoksen kunnan opetus- ja kasvatuslautakunta on käynyt keskustelua 10.4.2024 kokouksessaan yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon määrityksestä. Keskustelussa esitettiin palvelusetelin kattohinnaksi alle 3-vuotiaiden osalta 1431 € ja yli 3-vuotiaiden osalta 818 €.

 

Korotetusta palvelusetelistä voidaan tehdä päätös, kun tuen tarve johtuu lapsen vaikeasta vammasta, sairaudesta, kehityksen viivästymästä tai sosioemotionaaliseen kehitykseen liittyvästä tuen tarpeesta ja lapsi tarvitsee kokoaikaista, jatkuvaa ja yksilöllistä tukea. Korotetun palvelusetelin arvo määritellään palvelusetelin sääntökirjaa tehdessä. Esityksen korotetusta tuesta tekee Muhoksen kunnan varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Esitykseen kirjataan pedagogiset, rakenteelliset ja hyvinvointia tukevat järjestelyt sekä tukitoimenpiteet, joihin palveluntuottaja sitoutuu. Esityksen pohjalta varhaiskasvatusjohtaja tekee päätöksen kertoimin korotetusta palvelusetelistä. Päätös on yleensä määräaikainen ja sen tarpeellisuutta arvioidaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan käynneillä. Korotettu palveluseteli tulee voimaan sen kuukauden alusta, jolloin päätös on tehty.

 

Palvelusetelin arvon määräytymisessä ja muuttamisessa noudatetaan samoja periaatteita, kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa käytettävä sisarusalennus koskee myös palveluseteliä. Kattohinnasta ja kertoimista päättää opetus- ja kasvatuslautakunta erikseen. Muutosesitykset viedään lautakunnan käsiteltäväksi silloin, kun kunnallisiin varhaiskasvatusmaksuihin on tulossa muutoksia tai indeksitarkastuksia.

 

Yksityisessä päivähoidossa voidaan periä lisämaksua. Palveluntuottajan on palvelusopimusta tehdessä kerrottava miksi lisämaksua peritään (esim. vaihtoehtoinen pedagogiikka, kielilisä tms.).

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää ja esittää kunnanhallitukselle edelleen päätettäväksi yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvoksi alle 3 v. 1431 € ja yli 3 v. 818 €.

 

Käsittely Opetus- ja kasvatuslautakunta kävi keskustelua palveluseteliin liittyen ja pitää tavoitteena, että palveluseteli on käytössä 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen. Lautakunta pitää tavoitteena palvelusetelin käyttöönottoa 1.8.2024 alkaen.

 

 

Khall 20.05.2024 § 132 

 

 

 

 Kyseessä on uusi palvelumuoto Muhoksen kunnan varhaiskasvatuksessa. Tämän vuoksi palvelusetelin arvon määrittäminen ensimmäisellä kerralle viedään valtuuston ratkaistavaksi.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää, että
1. valtuusto päättää yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvoksi vuodelle 2024 alle 3 v. 1431 € ja yli 3 v. 818 €.
2. valtuusto antaa jatkossa varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon määrittämisen opetus- ja kasvatuslautakunnalle. Lautakunnan on päätöksenteossaan otettava huomioon määrärahojen riittävyys.

 

Käsittely Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja selosti asiaa kunnanhallitukselle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________

 

Valt 27.05.2024 § 26  

204/02.05.01.02/2024  

 

  

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää, että
1. valtuusto päättää yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvoksi vuodelle 2024 alle 3 v. 1431 € ja yli 3 v. 818 €.
2. valtuusto antaa jatkossa varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon määrittämisen opetus- ja kasvatuslautakunnalle. Lautakunnan on päätöksenteossaan otettava huomioon määrärahojen riittävyys.

 

Käsittely Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Juha Valta selosti asiaa valtuustolle ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

 

______________