Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta
Muistio 21.05.2024/Asianro 24


 

Pyhänselän suurteollisuusalueen asemakaava

 

Mkktmk 13.09.2023 § 33 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari p. 044 4970 308

 

Muhoksen kunnan uutta strategiaa toteuttavassa maankäyttöohjelmassa on asetettu tavoitteeksi uuden noin 100 hehtaarin suurteollisuusalueen muodostaminen Muhokselle. Tavoitteen edistämiseksi Muhoksen kunta on hankkinut noin 95 hehtaaria kaavoitettavaa raakamaata Muhoksen Pyhänselän alueelta.

 

Asemakaavoitettavan alueen kartta jaetaan oheismateriaalina.

Asemakaavoituksen vireilletulosta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.

 

Esittelijä tekninen johtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että
1.Uuden asemakaavoitettavan suurteollisuusalueen ja taajaman nimi on Pyhänselän suurteollisuusalue
2.Muhoksen kunta käynnistää Pyhänselän suurteollisuusalueen asemakaavoituksen karttaliitteessä rajatulla alueella.

 

Keskustelun kuluessa tekninen johtaja muutti esitystään: Maankäyttö-ja kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle,että

1.Muhoksen kunta käynnistää Pyhänselän suurteollisuusalueen asemakaavoituksen karttaliitteessä rajatulla alueella

2.Uuden asemakaavoitettavan suurteollisuusalueen ja taajaman nimi on Pyhänselän suurteollisuusalue

 

Päätös Maankäyttö-ja kaavoitustoimikunta hyväksyi teknisen johtajan muutetun esityksen.

 

 

Khall 26.09.2023 § 263 

 

 

 

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Piippo

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että
1.Muhoksen kunta käynnistää Pyhänselän suurteollisuusalueen asemakaavoituksen karttaliitteessä rajatulla alueella ja että
2.uuden asemakaavoitettavan suurteollisuusalueen ja taajaman nimi on Pyhänselän suurteollisuusalue.

 

Käsittely: Kunnanhallituksen jäsen Sirkka Tihinen ilmoitti olevansa asianosainen ja siksi esteellinen käsittelemään asiaa. Perusteluna esteellisyydelle on toimiminen puheenjohtajana kyläyhdistyksessä, joka on vuokrannut alueen ko. kaavoitusalueelta. Tihinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Tekninen johtaja Mikko Kari selosti kaavoituksen toteutuksen aikataulusuunnitelmia ja vastasi esitettyihin kysymyksiin.

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen.

----------

 

Tihinen palasi kokoukseen asian käsittelyn jälkeen ja kokous keskeytettiin tauon ajaksi 18.40-18.53.

_______________

 

 

 

Mkktmk 21.05.2024 § 24  

428/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Kari puh. 044970308

 

  Muhoksen Pyhänselän suurteollisuusalueen asemakaavan laadinta on edennyt. Perusselvitykset on pääosin tehty, asemakaavan ensimmäinen viranomaisneuvottelu on pidetty 1.12.2024 ja kaavaluonnoksen sisältö alkaa hahmottua. Ennen kaavaluonnoksen käsittelyä toimikunnalle esitellään valmistelutilannetta ja paikalle on kutsuttu kaavoittaja Johanna Lehto Sweco Oy:stä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta merkitsee tiedoksi kaavan valmistelutilanteen.

 

Käsittely kaavoittaja Johanna Lehto Sweco Oy:stä esitteli asiaa toimikunnnalle.

Vastattuaan toimikunnan esittämiin  kysymyksiin Johanna Lehto poistui kokouksesta ennen asiakohdan päätöksentekoa klo 16:29.

Päätös Maankäyttö- ja kaavoitustoimikunta hyväksyi teknisen johtajan esityksen.