Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 176



 

Valtuustoaloite Plaketti 15.12.2021, Päivärinteen alueen nuorison vapaa-aikatoiminnan kartoittaminen

 

Hyvapltk 28.05.2024 § 36 

 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikatoimenjohtaja Juha Pesonen (p. 0444970403)

 

Päivärinteen alueen nuorisotoiminta on ollut vuosien saatossa esillä moneen otteeseen. Siellä on kokeiltu erilaisia malleja nuorisotoiminnan kehittämiseksi. Nuorisotilakysymys on ollut esillä ja tilatoimintaa on kokeiltu kolmessa eri paikassa ja eri ohjaustavoilla. On ollut vanhempien rinkiä, harjoittelijoiden palkkaamisia ja kunnan nuorisotoimen puolesta ohjaajia.

Käytännöllisiä tiloja ei ole löytynyt ja pelkkä tila ei riitä, sinne tarvittaisiin myös harrastusvälineitä ja tilan pitäis olla sissänkäyntien ym. asioiden suhteen turvalliset.

 

Tällä hetkellä ajatuksena on ollut että tilakysymys ratkaistaisiin kouluverkkoasian yhteydessä, eli kun kunnan kouluverkosta tulee uusia päätöksiä ja Hyrkin koulua laajennetaan tai rakennetaan jopa uusi koulu, niin nuorisotilat rakennetaan siihen yhteyteen.

Kunnan uuden osallisuusohjelman puitteissa pyritään aktivoimaan seuroja, yhdistyksiä ja kyläyhdistyksiä järjestämään toimintaa eri puolilla Muhosta. Ohjelman toteustus on nyt ollut toiminnassa 4 kuukautta, joten sen tiloksia on vielä vaikea arvioida.

 

Muhoksen kunta on tekemässä perusnuorisotyön suunnitelmaa yhdessä Nuorten Ystävien, Utajärven kunnan ja Vaala kunnan hankkeena. Tämän osalta peruskartoitukset on tehty ja nyt ollaan työstämässä toimintamalleja. Päivärinteen nuorisotoiminta on mukana tärkeänä osana tätä hanketta. Väliaikatietona voidaan todeta, että perusselvitys osoittaa että Muhoksen kunnassa on tarvetta toiselle nuoriso-ohjaajan toimelle. Suunnitelman on tarkoitus valmistua syksyn 2024 aikana.

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta lausuu valtuustoaloitteeseen seuraavaa: Ylläolevaan johdantoon perustuen esitämme että Päivärinteen vapaa-aikatoimintaan palataan kun Muhoksen kunnan perusnuorisotyön suunnitelma on valmis ja linjataan sen jälkeen toimintamallit koko kunnan nuorisotyön ja myös samalla Päivärinteen alueen vapaa-aikatoiminna kehittämiseen.               

 

Päätös Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

 

 

Khall 10.06.2024 § 176  

381/00.01.01.01/2023  

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus
1. antaa valtuustolle hyväksyttäväksi Anu Plaketin ym. valtuustoaloitteeseen edellä olevan, hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan vastauksen ja
2. esittää, että valtuusto toteaa aloitteen tulleen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________