Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.05.2024/Pykälä 34


 

Ennakkoäänestyksen lähetekirjeiden kuljetukset

 

Keskusvaalilautakunta 02.05.2024 § 34  

132/00.00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Rauno Piippo (p. 044-497 0003):

 

Kunnan yleinen ennakkoäänestyspaikka on Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus. Ennakkoäänestyspaikka on sama kuin viimeisimpien vaalien yhteydessä.

 

Edellisten vaalien yhteydessä on keskusvaalilautakunnan sihteeri noutanut ennakkoäänestyksen lähetekuoret ennakkoäänestyspaikalta kunnanvirastolle ja huolehtinut muiden kuin omalle keskusvaalilautakunnalle osoitettujen lähetekuorten edelleen postittamisesta ko. keskusvaalilautakunnille. Sihteerin estyneenä ollessa on hänen sijallaan ollut keskusvaalilautakunnasta nimetty edustaja.

 

Vaihtoehtoisena järjestely tapana voisi olla esimerkiksi se, että ennakkoäänestyspaikan virkailijat toimittavat materiaalin sekä lautakunnalle että postiin.

 

 

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan sihteeri Rauno Piippo

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri noutaa päivittäin ennakkoäänestyksen päätyttyä lähetekuoret ennakkoäänestyspaikalta kunnanvirastolle. Sihteeri huolehtii siitä, että muille keskusvaalilautakunnille osoitetut lähetekirjeet - myös laitosäänestyksistä tulevat - toimitetaan postiin ja lähetetään ko. keskusvaalilautakunnalle.

Edelleen keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteerin ollessa estynyt, tehtävästä huolehtii keskusvaalilautakunnan keskuudestaan nimeämä jäsen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi sihteerin esityksen.

Lisäksi lautakunta nimesi puheenjohtaja Helena Kohtalo-Törmäsen huolehtimaan lähetekuorten noutamisesta sihteerin estyneenä ollessa.

_______________