Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.05.2024/Pykälä 32


 

Ennakkoäänestyksen hoitaminen kotona europarlamenttivaaleissa 2024

 

Keskusvaalilautakunta 02.05.2024 § 32  

132/00.00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Rauno Piippo (p. 044-497 0003)

 

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.

 

Kotiäänestys toimitetaan jonakin ennakkoäänestysajanjaksoon sattuvana päivänä klo 9.00-20.00.

 

 

Vaalitoimitsijan kotiäänestyksessä ei saa olla

- ehdokas

- eikä ehdokkaan puolison, lapsi, sisarus eikä vanhempi.

 

 

Europarlamenttivaaleissa 2024  kotiäänestykseen on tehtävä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 28.5.2024 ennen klo 16.00 keskusvaalilautakunnalle.

 

Omaishoitaja voi halutessaan äänestää kotiäänestyksen yhteydessä.

 

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestysajanjakson alkua ne henkilöt, jotka toimivat kunnassa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina.

 

Kunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan on määrättävä kuka vaalitoimitsija menee kenenkin kotiäänestäjän luokse.

 

Keskusvaalilautakunta hyväksyy aiemmin tässä kokouksessa presidentinvaalin vaalitoimitsijat Muhoksen kunnan järjestämiin yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin sekä kotiäänestyksiin.

 

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan sihteeri Rauno Piippo

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta toteaa, että keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan on määrättävä se, kuka nimetyistä vaalitoimitsijoista menee kenenkin kotiäänestäjän luokse.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi sihteerin esityksen.

 

_______________