Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.05.2024/Pykälä 22


 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin ja esittelijän valitseminen vuoden 2024 europarlamenttivaalien ajaksi sekä sihteerin palkkion määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 02.05.2024 § 22  

132/00.00.00.01/2024  

 

 

 

Vaalilain 14 §:n 2 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Lautakunta päättää muiden kuin sen kokouksiin tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

 

Kunnan hallintosäännön 174 §:ssä ovat asioiden esittelyä koskevat määräykset. Säännön mukaan asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Vaalilaissa säädetyissä vaalitoimielimissä asiat päätetään kuitenkin puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Vaalitoimielimillä tarkoitetaan kutakin vaalia varten erikseen asetettavia vaalilautakuntia ja vaalitoimikuntia.

 

Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen, toimii esittelijänä hänen sijaisekseen määrätty. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.

 

Aiempien vaalien yhteydessä keskusvaalilautakunta on valinnut keskusvaalilautakunnan sihteerin sekä määrännyt hänen palkkionsa, jonka lisäksi sihteerille on maksettu kokouspalkkiot kunnan palkkiosäännön mukaisesti. Valittu sihteeri on toiminut samalla lautakunnan esittelijänä.

 

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta päättää käsitellä tämän asian puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että Rauno Piippo ja Päivi Kivelä asianosaisina poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 18.05.

 

Lautakunnan pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ajan toimi jäsen Sami Kangas.

 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti käsitellä asian puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Puheenjohtajan esityksestä keskusvaalilautakunta päätti
- valita keskusvaalilautakunnan sihteeriksi ja esittelijäksi vuoden 2024
europarlamenttivaaleihin  hallintojohtaja Rauno Piipon. Korvauksena tehtävien
hoitamisesta maksetaan 720 euroa palkkana, jonka lisäksi maksetaan
palkkiosäännön mukaiset kokouspalkkiot.
- että keskusvaalilautakunnan toiseksi sihteeriksi valitaan
tietopalvelusihteeri Päivi Kivelä, joka toimii myös esittelijän sijaisena
keskusvaalilautakunnan kokouksissa europarlamenttivaalien yhteydessä.
Kokouksiin osallistumisesta Kivelälle maksetaan palkkiosäännön mukaiset
kokouspalkkiot.
-että Kivelän muusta palkkiosta päätetään erikseen.

 

_______________

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo 18.07 Kivelä ja Piippo palasivat kokoukseen ja Piippo otti vastaan keskusvaalilautakunnan esittelijän ja pöytäkirjanpitäjän tehtävät.

 

_______________