Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 118


 

Kunnanjohtajan info

 

Khall 06.05.2024 § 118  

    

 

 

Käsittely: 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokoukseen saapuvat klo 18.53 toimialajohtajat Mikko Kari ja Juha Valta, talousjohtaja Anne Pyykkönen, henkilöstöpäällikkö Jari Partanen ja työllisyyskoordinaattori Virpi Kukkonen.

 

Partaselle ja Kukkoselle myönnettii läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa työllisyyspalvelujen esittelyn ajaksi.

 

Partanen ja Kukkonen esittelivät kunnanhallitukselle Muhoksen työllisyys- ja opintopalvelukeskus Vinkkelin toimintaa. Työllisyyspalveluista käydyn keskustelun jälkeen Kukkonen ja Partanen poistuivat kokouksesta klo 19.42.

----------

 

Lisäksi asiakohdassa kunnanjohtaja Hinno:

-          selosti suurhankkeiden valmistelutilannetta

-          antoi tilannekatsauksen varhaiskasvatuksen järjestelyistä

-          otti esille lukiokoulutuksen tulossa olevan maksullisuuden muutoksen

-          ilmoitti talousseminaarin järjestämisestä 9.-10.10.2024

-          otti esille Muhoksen kunnan (vuokra-) asuntotilanteen ja rakennushankkeiden rahoitustilanteen.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi asiakohdassa annetut selostukset ja kokouksessa käydyn keskustelun tiedoksi.

 ----------

 

 Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 19.58-20.10.

 _______________