Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 71


 

Neljän uuden varhaiskasvatuksen opettajan toimen perustaminen 29.7.2024 alkaen

 

Opkaltk 25.04.2024 § 71  

197/01.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Anu Vartiainen (puhelin 044 4970 115):

 

Varhaiskasvatuspalveluille on myönnetty lisämäärärahaa kahden uuden ryhmän perustamiseen elokuussa 2024.

 

Hallintosäännön 75 § mukaan kunnanhallitus päättää pysyväisluontoisen työsopimussuhteen perustamisesta (toimi).

 

Muhoksen kuntaan tulee perustaa neljä (4) uutta varhaiskasvatuksen opettajan toimea varhaiskasvatuksessa tapahtuvan palvelutuotannon vuoksi. Varhaiskasvatuslaki (540/2018, 7 luku) määrää, että päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan suhteutettuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on tässä laissa säädetty varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan ammatillinen kelpoisuus. Mitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Asetuksessa säädetään suhdeluvut erikseen vähintään kolme vuotta täyttäneille ja alle kolmivuotiaille lapsille.

 

Varhaiskasvatuslaki (540/2018, 6 luku, 26§) määrää kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

 

29.7.2024 varhaiskasvatuksen opettajan toimista täytetään kolme. Toimet sijoittuvat kahteen uuteen perustettavaan lapsiryhmään. Neljäs toimi jätetään toistaiseksi täyttämättä, mutta mikäli lapsiryhmien rakenne muuttuu ja molemmissa ryhmissä tulisi mitoituksen mukaan olla kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, on opettajan toimi jo valmiiksi perustettu.

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle edelleen päätettäväksi neljän (4) uuden varhaiskasvatuksen opettajan toimen perustamisen 29.7.2024 alkaen, varhaiskasvatuksen palvelutuotannon muutoksen vuoksi. Toimien kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 2018/540 henkilöstön kelpoisuudesta annetun 6 luvun 26§ mukaan. Toimien palkkaus määräytyy OVTES G -liitteen (45000044) mukaan.

 

Käsittely Keskustelun jälkeen toimialajohtaja teki uuden päätösesityksen:

 Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle kolmen (3) varhaiskasvatuksen opettajan toimen perustamisen 29.7.2024 alkaen, varhaiskasvatuksen palvelutuotannon muutoksen vuoksi. Toimien kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 2018/540 henkilöstön kelpoisuudesta annetun 6 luvun 26 § mukaan. Toimien palkkaus määräytyy OVTES G-liitteen (45000044) mukaan.

 

 Toimien muutoksista aiheutuvat lisäkustannukset on otettu huomioon pykälässä 8, lisämääräraha varhaiskasvatuspalveluihin.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.