RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoima- ja konsernijaosto
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanjohtajan info
Elinvoima- ja konsernijaosto 14.03.2024 § 5
Käsittely: Asiakohdan käsittelyn alussa elinvoima- ja konsernijaosto myönsi puheenjohtajan esityksestä talousjohtaja Anne Pyykköselle läsnäolo- ja puheoikeuden asian kohdalle.
Pyykkönen liittyi kokoukseen etäyhteydellä klo 14.04. Hän selosti laatimaansa katsausta vuonna 2022 laaditusta Inspira Oy:n raportista Hyvinvointiuudistuksen taloudelliset vaikutukset Muhoksen kunnan talouteen. Katsauksessa tarkasteltiin mm. perusskenaariota toteutuneeseen, tulevia talouteen vaikuttavia muutoksia (mm. hallitusohjelma, te2024-uudistus, kunnan kiinteistöjen yhtiöittäminen).
Selostuksen ja käydyn keskustelun jälkeen Pyykkönen poistui kokouksen etäyhteydestä klo 14.45.
Kunnanjohtaja selosti jaostolle:
- Cactos Oy:n tilannetta
- vuokra-asuntotilannetta
- Pyhänselän alueen kaavoitusta.
Päätös Elinvoima- ja konsernijaosto merkitsi tiedoksi kokouksessa saadut selostukset.
_______________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |