Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Muhoksen vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 3


 

Testamenttivarojen käyttö, Lehtola

 

Muhoksen vanhus- ja vammaisneuvosto 29.02.2024 § 3  

279/02.07.02/2023  

 

 

 

Muhoksen vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee Lehtolan testamenttivarojen käytöstä kokouksessa.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Käsittely:

Kokouksessa keskusteltiin vilkkaasti testamenttivarojen käytöstä ja todettiin, että testamenttityöryhmä on kokoontunut ensimmäisen kerran 27.2.2024.

 

Esille tuli voimakkaasti "Mimmin bussin" toiminnan uudelleen käyntiin saattaminen testamenttivarojen avulla. Vanhusten asiointipalvelujen lisäksi kyydissä olisi mahdollista tilan puitteissa kulkea lasten käyttäminen mm. hammaslääkärissä.

 

Vanhusten yksinäisyys on iso ongelma. Siihen olisi yksi ratkaisu   ystäväpalvelu, jossa olisi tarjolla esim. kauppa-asiiointia, juttuseuraa, sanomalehtien  lukemista sekä seurustelua. SPR:n ystäväpalvelun johtaja Muhoksella on Sisko Kylmäoja.

 

Keskustelussa tuli esille myös kenkien nastoittaminen esimerkiksi urheiluseurojen toimesta syksyisin.

 

Testamenttityöryhmän toinen kokoontuminen on 19.3.2024.

 

Päätösesitys Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsee kokouksessa käydyn keskustelun tiedoksi.

 

Päätös Muhoksen vanhus- ja vammaisneuvosto hyväksyi puheenjohtajan esityksen.

_______________