Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 2


Liite 1 Yhd ltk 20240116 poistojen muutokset (1)

 

Lisäpoistot ja poistoaikojen muutokset

 

Yhdkultk 16.01.2024 § 13 

 

 

 

Valmistelija Valmistelijat: talousjohtaja Anne Pyykkönen ja tekninen johtaja Mikko Kari

 

Kunnan kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan kuntalain lisäksi Kirjanpitolakia (KuntaL 112 §). Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain säännösten soveltamisesta kunnissa ja kuntayhtymissä sekä hyvinvointialueilla. Hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän pysyvien vastaavien kirjaamisesta.

 

Pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenot tulee poistaa hyödykkeiden vaikutusaikana. Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Pysyvien vastaavien hankintameno jaksotetaan poistoina kuluksi pääsääntöisesti sen koko taloudelliselle pitoajalle. Taloudellisen pitoajan päätyttyä on hyödykkeen hankintamenon oltava kokonaan poistettu mahdollista jäännösarvoa lukuun ottamatta. Taloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jona pysyvän vastaavan hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kunnan palvelujen tuottamista tai aikaa, jona hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kuntaa tuloa tuottamalla. Pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellinen pitoaika on yleensä lyhyempi kuin sen tekninen pitoaika, joka riippuu hyödykkeen teknisestä käyttökelpoisuudesta kunnan harjoittamassa toiminnassa. Pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellisen pitoajan ja myös poistoajan määrittely tulee tehdä kunnan yksilölliset olosuhteet huomioon ottaen. Poistoaika määritellään siten, että se vastaa kunnan omaa suunnitelmaa ja odotusta taloudelliseksi pitoajaksi.

 

Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenojen kirjaamista kuluksi järjestelmällisesti niiden taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Suunnitelmapoistot edellyttävät kunnalta poistosuunnitelman laatimista sekä erillistä pysyvien vastaavien hyödykkeiden seurantaa ja poistojen laskentajärjestelmän ylläpitämistä. Muhoksen kunnan valtuusto on hyväksynyt Muhoksen kunnan 1.1.2013 alkaen voimassa olevan poistosuunnitelman kokouksessaan 26.11.2012 § 107.

 

Jos pysyvien vastaavien hyödykkeeseen liittyvät tulonodotukset tai palvelutuotantokyky muuttuvat olennaisesti, voidaan kyseessä olevan hyödykkeen poistosuunnitelmaa joutua muuttamaan. Aiempien tilikausien poistoja ei tällöin kuitenkaan oikaista. Poistosuunnitelman muutos koskee vain muutostilikauden ja sitä seuraavien tilikausien suunnitelmapoistoja. Lisäpoisto, joka tehdään suunnitelman mukaisten poistojen kohteena olevasta aineettomasta tai aineellisesta hyödykkeestä sen takia, että poistosuunnitelmaa on perustellusti muutettu, merkitään suunnitelman mukaiseksi poistoksi.

 

Pysyvien vastaavien hyödykkeen perusparannusmeno voidaan joko lisätä sen poistamattomaan hankintamenoon tai kirjata erilliseksi pysyvien vastaavien hyödykkeen hankintamenoksi, jolle määritellään oma poistosuunnitelma. Perusparannusmeno poistetaan sen vaikutusaikana.

 

Vuonna 2023 Muhoksen kunta on toteuttanut perusparannusinvestointeja, joiden kunnan poistosuunnitelman mukaiset poistoajat ovat joko 10/20/30 vuotta. Perusparannusprojektien osalta 20 ja 30 vuoden poistoaikojen katsotaan olevan liian pitkiä suhteutettuna niiden taloudelliseen pitoaikaan, ja niiden poistoaikoja on perusteltua lyhentää vastaamaan arvioitua taloudellista pitoaikaa. Samalla esitetään, että vuonna 2022 toteutetun Hyrkin koulun sisäilmakorjauksen poistoaikaa lyhennetään vastaavasti.

 

Vuonna 2023 on valmistunut Kirkkosaaren silta, jonka kunnan poistosuunnitelman mukainen poistoaika olisi 10 vuotta. Kunnan poistosuunnitelman mukainen poistoaika ei vastaa betonirakenteisen sillan taloudellista vaikutusaikaa, joten Kirkkosaaren sillan poistoaikaa esitetään pidennettävän Kuntaliiton suosituksen (10-30 vuotta) ylärajaa vastaavaksi 30 vuotta.

 

Kertaluonteisina lisäpoistoina tilinpäätökseen 2023 esitetään vuonna 2021 toteutetun uimahallin kuntotutkimuksen jäljellä oleva menojäännös (n. 35 tuhatta euroa, käyttötalouskulu) ja taidekoulun puhtauspalveluiden siivouskomeron menojäännös (n. 17 tuhatta euroa).

 

Esittelijä teknisten palvelujen toimialajohtaja Mikko Kari

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että tilinpäätökseen kirjataan kertaluonteisina lisäpoistoina uimahallin kuntotutkimuksen ja taidekoulun siivouskomeron 31.12.2023 jäljellä olevat menojäännökset

Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuoden 2023 aktivoitavien investointien sekä vuoden 2022 Hyrkin koulun investoinnin poistoaikoja muutetaan esitetyn mukaisesti, ja vuoden 2024 talousarvion poistoja muutetaan vastaavasti.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

 

 

Khall 22.01.2024 § 16 

 

 

 

Yhdyskuntalautakunnan koontiliitteellä on tulosvaikutukset laskettu vuositasolla. Vuoden 2023 osalta tulosvaikutus on aktivointihetkestä lukien.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Kimmo Hinno

 

Päätösesitys Kunnanhallitus yhdyskuntalautakunnan esityksen mukaisesti
1. päättää, että tilinpäätökseen 2023 kirjataan kertaluonteisina lisäpoistoina uimahallin kuntotutkimuksen ja taidekoulun siivouskomeron 31.12.2023 jäljellä olevat menojäännökset yhteensä 51 976 euroa ja

2. esittää valtuustolle, että vuoden 2023 aktivoitavien investointien sekä vuoden 2022 Hyrkin koulun investoinnin poistoaikoja muutetaan esitetyn mukaisesti (liite), ja vuoden 2024 talousarvion poistoja muutetaan vastaavasti.

 

Käsittely Talousjohtaja selosti asiaa kunnanhallitukselle ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

_______________

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen talousjohtaja Anne Pyykkönen poistui kokouksesta klo 18.44.

 

_______________

 

Valt 26.02.2024 § 2  

26/02.06.01.03/2024  

 

 

Kunnanhallitus on osaltaan hyväksynyt kertaluonteiset lisäpoistot.

  

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2023 aktivoitavien investointien sekä vuoden 2022 Hyrkin koulun investoinnin poistoaikoja muutetaan esitetyn mukaisesti (liite), ja vuoden 2024 talousarvion poistoja muutetaan vastaavasti.

 

Käsittely Kunnanjohtaja Kimmo Hinno selosti asiaa valtuustolle ennen päätöksentekoa..

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

 

_______________