Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 47


 

Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024

 

Opkaltk 26.04.2023 § 47  

130/02.05.01.01/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 23.3.2023 päätöksellään OKM/364/520/2023 Muhoksen kunnalle 62 000 euroa valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus on 80 % kustannuksista ja omarahoitusosuus on 20 %. Valtion avustukseen liittyvä Muhoksen kunnan oma rahoitusosuus on 15 500 euroa vuosina 2023-2024. Syksyn 2023 osalta omarahoitusosuus on 7 045 euroa.

 

Varhaiskasvatukseen haettu erityisavustussumma oli 96 000 euroa ja Muhoksen kunnalle myönnettiin 62 000 euroa. Opetus- ja kasvatuslautakunnan tulee tehdä päätös avustuksen käytöstä ja käyttökohteista. Avustusta on mahdollista käyttää 31.12.2024 saakka.

 

Avustusta haettiin kolmen lastenhoitajan palkkaamiseen resurssilastenhoitajaksi päiväkoteihin. Lastenhoitajat toimisivat lisäresurssina ryhmissä, kaksi Koivulehdon ja yksi Päivärinteen päiväkodeissa.

 

Valtion erityisavustuspäätöksen mukaan erityisavustuksen käyttöä on raportoitava kustannuspaikkakohtaisella talousraportilla. Avustukselle avataan kirjanpitoon oma projektinumero kustannuspaikan 3190 Varhaiskasvatuksen projektit alle vaadittua talousraportointia varten.

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, että Muhoksen kunnan vuosille 2023-2024 saama valtionerityisavustus 62 000 euroa varhaiskasvatuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 ja omarahoitusosuus 15 500 euroa vuonna 2023 katetaan sivistys- ja hyvinvointipalveluiden vuodelle 2023 myönnetystä projekteihin ja hankkeisiin varatusta omarahoitusosuudesta, 50 000 euroa.  Valtionerityisavustus käytetään hakemuksessa esitettyyn käyttötarkoitukseen seuraavasti:

- Koivulehdon päiväkoti kaksi resurssilastenhoitajaa
- Päivärinteen päiväkoti yksi resurssilastenhoitajaa

Vuoden 2023 osalta kustannuksista valtionerityisavustuksen osuus on 28 200 euroa ja omarahoitusosuus 7045 €. Vuoden 2024 omarahoitusosuus otetaan huomioon laadittaessa sivistys- ja hyvinvointipalvelujen vuoden 2024 talousarvioesitystä.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.