Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 120


 

Lausunnon antaminen Päivärinteen päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelmasta

 

Opkaltk 29.11.2023 § 120  

142/10.03.02/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Päivärinteen päiväkodin laajennusta koskeva hankesuunnitelma on valmistunut 17.11.2023. Hankesuunnitelma perustuu hyvinvointilautakunnan 12.10.2022 § 126 päätökseen. Hyvinvointilautakunta esitti tekniselle lautakunnalle varhaiskasvatuksesta tehdyn tarveselvityksen pohjalta, että varhaiskasvatuksen tilatarve päiväkodissa on palvelutuotannon muutoksesta johtuen jatkossa noin 100 lapselle tilatarveselvityksessä esitetyn tilatarvelistauksen mukaisesti.

 

Muhoksen kunnan 4.10.2022 päivätyn Varhaiskasvatuksen tilatarveselvityksen mukaan " Lisähaasteita varhaiskasvatuksen tilatarpeiden näkökulmasta tuovat tällä hetkellä: Päivärinteen alueen perhepäivähoidon varahoidon tarve sekä Päivärinteen alueen avoimen varhaiskasvatustoiminnan tilanpuute". Tilatarveselvityksen esitetty hankejuoksutus edellyttää kiireel-listä ratkaisua Päivärinteen päiväkodin osalta.

 

Tilantarpeen osalta ratkaisuksi on tilatarveselvityksessä esitetty lisätilat neljälle (4) varhaiskasvatusryhmälle: alle 3 v. (12 lasta) ryhmälle tilat, yli 3 v. ryhmälle tilat (21 lasta), avoimen varhaiskasvatuksen tilat, perhepäivähoidon varahoidon tilat.

 

Tilatarve-esityksen pohjalta on loppukeväästä 2023 aloitettu hankesuunnittelu, jonka lopputulema on esitetty hankesuunnitelmassa. Hankesuunnitelma käsittää nykyisen Päivärinteen päiväkodin laajennuksen rakennusmassan jatkeeksi, sekä sisältyvät vähäisemmät muutostyöt nykyiseen rakennukseen. Nykyinen päiväkotirakennus ja sen laajennus tulee suunnitella sisäyhteyden varaan. Päiväkodin laajennus yhdistetään nykyiseen rakennukseen yhdyskäytävän avulla. Hankesuunnitelmassa on esitetty laajennuksen sijoitettavan nykyiselle päiväkodin piha-alueelle. Korvaavat tilat esitetään järjestettävän laajennuksen pohjoispuolelle (ns. pienten piha) sekä kunnan hankkimalle lisämaalle pihan kaakkoisnurkalla (ns. metsäalue). Liikenteen ja pysäköinnin osalta ei muutoksia aiempaan, muutoin kuin ruokahuollon tarvitsema huoltoliikenneväylä rakennukseen.

 

Hankkeen keskeiset aikataulutavoitteet ovat:

- KVR-rakentamisen valmistelu (tammi - maaliskuu 2024)

- suunnitteluvaihe (huhti - toukokuu 2024)

- rakentaminen (kesäkuu 2024 - kesäkuu 2025)

- vastaanotto (heinäkuu 2025)

- käyttöönotto (elokuu 2025)

 

Nykyisissä Päivärinteen päiväkodin tiloissa työskentelee hankesuunnitelman laatimishetkellä yhteensä 23 työntekijää ja lapsia on 98. Yksi lapsiryhmä, (21 lasta) on sijoitettu tilojen puuttumisen vuoksi päiväkodin monitoimitilaan, jossa se on toiminut jo kolme vuotta. Lisäksi yksi päiväkodin ryhmistä on sijoitettu väliaikaisesti Laitasaaren koululle. Kyseessä olevan koulun luokkatilassa on 15 lasta. Muilla Päivärinteen päiväkodin neljällä ryhmällä on normaalit, käyttötarkoitukseen suunnitellut ryhmätilat.

 

Nykyisissä tiloissa on jo nyt puute ryhmätiloista päiväkodissa oleville lapsille, varhaiskasvatusta hakeville lapsille sekä kahden ryhmän sijoitus toimintaan suunnittelemattomiin, väliaikaisiin tiloihin. Tällä hetkellä alkuvuodelle 2024 hakijoita on koko kunnan alueella 24, joista 14 Päivärinteen alueelle. Lisäksi muissa yksiköissä on hakijoita, jotka hakevat siirtoa Päivärinteen päiväkotiin.

 

Päivärinteen alueelle on kaavoitettu uusia tontteja ja alueelle on muuttamassa väestöä kunnan sisältä sekä kunnan ulkopuolelta. Peruspalvelut tulee olla Päivärinteen alueella kunnossa, jotta voidaan palvella tulevia uusia kuntalaisia. Lisätilan tarve johtuu alueen lisääntyneestä hakijamäärästä sekä perhepäivähoidon tarjonnan vähenemisestä alueella.

 

Hankesuunnitelman laatimishetkellä alueella on neljä (4) toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevaa perhepäivähoitajaa ja neljä määräaikaista hoitajaa. Määräaikaisilta hoitajilta siirtyisi laajennus-osaan 17 lasta. Perhepäivähoidon varahoidolle tarvitaan kartoituksen perusteella myös lisää tilaa, koska päiväkodin ryhmät ovat täynnä. Lisäksi tarvitaan tilat väliaikaisessa monitoimitilassa olevalle lapsiryhmälle (21 lasta) ja mahdollisesti tällä hetkellä Laitasaaren koululle sijoitetulle ryhmälle (15 lasta).

 

Laajennusosaan on suunniteltu:

-          yksi (1) ryhmä alle 3-vuotiaille (12 lasta) (tila oltava muunneltavissa isompien ryhmäksi, 21 lasta),

-          yksi (1) ryhmä 3-5-vuotiaille (21 lasta),

-          yksi (1) perhepäivähoidon varahoitoryhmä (1-5 v) (ryhmään on sijoitettuna esim. 10 lasta varahoitolasten lisäksi) (tila oltava muunneltavissa isompien ryhmäksi, 21 lasta) ja

-          yksi (1) avoimen varhaiskasvatuksen ryhmä (15 lasta) tai ryhmä 3-5-vuotiaille (21 lasta), riippuen hakijoista. Yhteensä maksimissaan 84 lasta (4 ryhmää x 21). Henkilökunnan määrä on noin 12 henkilöä (4 ryhmää/3 hlöä) + mahdolliset avustavat henkilöt.

 

Laskelmat on laadittu Muhoksen kunnan toimeksiannosta käyttäen Talonrakennuksen Kustannustieto kirjaan pohjautuvan Kustannustieto TakuTM 2023 asiantuntijaohjelmiston uudisrakentamisen tavoitehintamenettelyä (Haahtela-kehitys Oy). Laskelmat on tehty hankepaikkakunnan lokakuun 2023 hintatasossa. Haahtela-indeksi on 101,0. Tilaohjelman pinta-ala on 632 m² ja laskennallinen bruttoala on 730 brm².

 

Kustannusarvio:

-          Rakennuttajan kustannukset 362 000 euroa

-          Rakennustekniset työt 1 770 000 euroa

-          LVIA-työt 285 000 euroa

-          Sähkötyöt 176 000 euroa

-          Hankevaraus 250 000 euroa

            YHTEENSÄ (alv. 0 %) 2 844 000 euroa

            YHTEENSÄ (alv. 24 %) 3 527 000 euroa

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää antaa lausuntonaan hankesuunnitelmasta yhdyskuntalautakunnalle, että se hyväksyy Päivärinteen päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelman.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.