Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 113

Hankeavustuksen hakeminen lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen 2023

Opkaltk 08.11.2023 § 113  

479/02.05.02/2023  

Valmistelija lukion rehtori Minna Kemppainen p. 044 4970 446

                                           Opetushallitus asettaa lukiokoulutuksen järjestäjien haettavaksi valtion eri-

                                           tyisavustuksen lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen. Erityis-

                                           avustusta myönnetään yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Hakuaika on

                                           9.10.2023 - 9.11.2023 klo 16:15. Avustuksen käyttöaika alkaa avustus-

                                           päätöksestä ja päättyy 30.6.2025. Valtionavustusta myönnetään enintään

                                           90 % kokonaismenoista, joten koulutuksen järjestäjän omarahoitusosuus

                                           on vähintään 10 %. Päätökset tehdään, kun kaikki hakemukset on

                                           käsitelty, kuitenkin viimeistään 20.12.2023.

Avustusta ei voi käyttää avustuksen saajan opetuksen, ohjauksen ja oppimisen tuen rahoittamiseen silloin, kun kyse on koulutuksen järjestäjän perustoiminnasta. Avustuksella voidaan kuitenkin palkata lisähenkilöstöä, jos tällä kehitetään ja vahvistetaan erityisopetuksen ja muun oppimisen tuen järjestämistä.

Avustusta voi käyttää myös henkilöstön osaamisen kehittämiseen myönteisessä avustuspäätöksessä hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Henkilöstön koulutuskulujen tulee olla kohtuullisia ja hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kannalta perusteltuja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää hallitusohjelman mukaisesti lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen kehittämisohjelman. Opetushallitus vastaa valtionavustuksella rahoitettavan kehittämistoiminnan käynnistämisestä, ohjaamisesta, seurannasta ja tulosten raportoinnista.

Kehittämisohjelman tavoitteena on selkiyttää ja kehittää oppimisen tuen järjestelmää lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa. Kehittämistoimet voivat koskea myös koulutuksen järjestäjien järjestämän tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijoita. Näin parannetaan opiskelijoiden edellytyksiä toisen asteen tutkinnon suorittamiseen ja vahvistetaan opiskelijoiden hyvinvointia, mikä vähitellen nostaa koulutus- ja osaamistasoa ja turvaa osaavan työvoiman saatavuutta.

Nyt haettavana olevalla avustuksella rahoitettavien hankkeiden kehittämiskohteina voivat olla yksi tai useampi seuraavista:

-          Kehitetään erityisopettajien, opinto-ohjaajien, aineenopettajien ja muun henkilöstön yhteistyö- ja toimintamalleja tukea tarvitsevan opiskelijan oppimiseen ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä.

-          Vahvistetaan aineenopettajien, ryhmänohjaajien ja opinto-ohjaajien osaamista mm. opiskelijan vahvuuksien ja oppimisen haasteiden tunnistamisessa sekä opiskelutaitojen ja -tekniikoiden opettamisessa mukaan lukien kieli- ja kulttuuritietoisuus.

-          Kehitetään oppilaitoksen toimintakulttuuria vahvistamalla opetushenkilöstön valmiuksia tunnistaa, tukea, ohjata ja arvioida tukea tarvitsevien opiskelijoiden oppimista yhteistyössä erityisopettajan, muiden opettajien ja ammattilaisten kanssa.

-          Kehitetään samanaikaisopetuksena, ryhmämuotoisena opetuksena ja yksilötukena annettavan erityisopetuksen pedagogiikkaa ja toimintamalleja.

-          Kehitetään yhteisiä toimintamalleja alueellisesti yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien ja oppilaitosten sekä muiden toimijoiden kanssa.

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hakea opetushallitukselta valtion erityisavustusta lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen 2023 15 000 euroa, jolloin kunnan omarahoitusosuudeksi muodostuu 1 500 euroa.

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti toimialajohtajan esityksen.