RSS-linkki
Kokousasiat:https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024-2025
Opkaltk 08.11.2023 § 112
468/12.00.00/2023
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400
Muhoksen kunnan voimassa olevan hallintosäännön 34 § Opetus- ja kasvatuslautakunnan erityinen ratkaisuvalta 5. kohdan mukaan lautakunta päättää koulutyön alkamispäivät ja lomapäivät.
Esityslistan liitteenä olevan esityksen pohjana koulujen työ- ja loma-ajoiksi lukuvuodelle 2024 - 2025 on Oulun kaupungin peruskoulujen ja lukioiden työajat lukuvuonna 2024 - 2025. Oulun kaupungin työajoilla on suuri merkitys Muhoksen kunnalle, koska Muhoksen kunnan julkisen linjavuoron koulukuljetukset on järjestetty Oulun kaupungin hyväksymien työaikojen mukaan. Oulun kaupungin työajoista poikkeaminen merkitsee lisäkustannuksia, koska kunta joutuu itse ostamaan kuljetuksen niille päiville, jolloin Oulun kouluissa ei järjestetä opetusta.
Rehtorit voivat ehdottaa 1-2 koulupäivän korvaamista lauantaityöpäivällä lukuvuoden 2024 - 2025 aikana. Lauantaityöpäivien osalta edellytetään, että niistä ei synny ylimääräisiä kustannuksia. Asiasta päättää opetus- ja kasvatuslautakunta.
Koulujen rehtoreilta on kysytty sähköpostitse 23.10.2023 heidän mielipiteensä esityslistan liitteenä olevasta työ- ja loma-aikaesityksestä ja he ovat esityksen puolta.
Oppilaiden ja opiskelijoiden kouluun pääseminen on kiinni joukkoliikenteen aikatauluista. Joukkoliikenteen linja-autot ajavat Oulun suunnalta edelleen Oulun koulujen työaikojen mukaan. Jos syyslomaviikko on eri aikaan kuin Oulussa, niin oppilaille ja opiskelijoille joudutaan ostamaan erilliset kuljetukset.
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta
Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyy Muhoksen peruskoulujen ja lukion lukuvuoden 2024 - 2025 työ- ja loma-ajat esityslistan liitteen mukaisina.
Edelleen opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, että koulun työsuunnitelman hyväksymisen yhteydessä opetus- ja kasvatuslautakunta voi myöntää koululle oikeuden työskennellä 1-2 lauantaina lukuvuoden 2024 - 2025 aikana. Järjestely ei saa aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia.
Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti toimialajohtajan esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |