Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://muhosd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 108



 

Opetus- ja kasvatuslautakunta talousarvioesitys 2024

 

Opkaltk 11.10.2023 § 102 

 

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Valtuusto on kokouksessaan 19.6.2023 § 31 hyväksynyt talousarviota

2024 ja -suunnitelmaa 2025-2026 koskevan laadintaohjeen ja -aikataulun.

Talousarvion 2024 valmistelun yhteydessä jatkovalmistellaan Muhoksen

kunnan talouden tasapainottamisen jatkotoimenpide-esitykset.

 

                                          Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat

kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin

toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Muhoksen kunnan taseessa on tilinpäätöksen 31.12.2022 mukaan

kattamatonta alijäämää 849 tuhatta euroa. Muhoksen kunnassa on kevään

2023 aikana valmisteltu talouden tasapainottamisen jatkotoimenpide-

esityksiä, jotka täydentävät ja ajantasaistavat v. 2019/2021 kunnan

talouden tasapainotuksen toimenpiteitä. Kaikki toimenpiteet eivät tähtää

välittömiin taloudellisiin säästöihin tai menojen kasvun hillitsemiseen, vaan

mukana on myös toimintaa tehostavia ja palveluiden laatua parantavia

toimenpiteitä. Toimenpiteet on valmisteltu vuorovaikutteisesti ja

yhteistyössä toimialojen kanssa. Valmistelun kokonaisuudesta vastaa

kunnan johtoryhmä. Talouden tasapainottamisen toimenpiteiden

toimeenpano ja talousvaikutukset tarkentuvat talousarviovalmistelun

aikana.

 

Talousarvion raami toimialoille lasketaan vuoden 2023 alkuperäisestä

talousarviosta huomioiden mahdolliset toiminnassa tapahtuneet ja

talousarviovuonna tapahtuvat muutokset.

 

Ulkoisten käyttötaloustulojen tavoite määritetään toimialoilla toiminnoit-

tain/palveluittain. Muutokset esitellään talousarvion laadinnan yhteydessä

kootusti.

 

Sisäisten käyttötaloustulojen tavoite määritetään toimialoilla toiminnoit-

tain/palveluittain. Muutokset esitellään talousarvion laadinnan yhteydessä

kootusti.

 

Ulkoisten ja sisäisten vuokrien tarkistus otetaan huomioon talousarvion

laadinnassa.

 

Vuoden 2024 talousarvion palkkamenoihin varataan enintään 3,00 %

korotus syyskuun 2023 palkkatasoon nähden.

 

Sijaisten ja määräaikaisten määrää tullaan edelleen tarkastelemaan

erityisen tarkasti laadittaessa vuoden 2024 talousarviota. Lomapalkkavelan

kasvun myötä tullaan pitämättömien lomien osalta noudattamaan

tarkemmin virka-ja työehtosopimusten määräyksiä.

 

Käyttötalousmenojen tavoite määritetään toimialoilla toiminnoittain/

palveluittain. Muutokset esitellään talousarvion laadinnan yhteydessä

kootusti.

 

Pitkäaikaisten lainojen korkotaso (muuttuvat korot, vanhat lainat)

tarkistetaan vastaamaan ennustettua korkotasoa vuodelle 2024.

 

Vuosikatteen on oltava koko kunnan osalta vähintään suunnitelman

mukaisten poistojen suuruinen.

 

Mikäli verotuloissa ja valtionosuuksissa tapahtuu olennaisia muutoksia,

voidaan käyttötalousmenoja, tuloja ja palkkoja voidaan vähentää / korottaa

siten, että vuosikate kuitenkin säilyy em. mukaisena.

 

Kuntastrategian tavoitteena on velkamäärän väheneminen.

 

Nykyisen taloussuunnitelman mukaiset investoinnit vuodelle 2024

tarkistetaan hankekohtaisesti. Lisäksi laaditaan investointisuunnitelma

vuosille 2025 - 2027. Investointeja on tarkasteltava erittäin kriittisesti koko

suunnittelujaksolla.

 

Talousarvioehdotukset 2024 on oltava viimeistään lautakunnassa käsitelty

12.10.2023 mennessä.

 

Suurimmat talousarviohaasteet opetus- ja kasvatuslautakunnan  

toimialalla liittyvät mm. säästötoimien aiheuttamiin toiminnan järjestämisen heikkenemiseen, varhaiskasvatuksen päivähoitopaikkojen ja

varsinkin päiväkotipaikkojen järjestämiseen, eli varhaiskasvatuksen

lisätilatarpeisiin, henkilöstön työssäjaksamiseen ja henkilöstön

saatavuuteen, haastavasti käyttäytyvien lasten ja oppilaiden opetuksen

järjestämiseen, Kirkonkylän koulun väestönsuojan/ liikuntasalin

suunnitteluun ja rakentamiseen, kiinteistöjen ja piha-alueiden turvalliseen oppimis- ja kasvuympäristöön ja opetusteknologian yhä suurempaan merkitykseen.

 

Muut keskeiset painopisteet ovat uuden palvelutuotanto-organisaation yhteistyön kehittäminen.

 

Esihenkilöiden esittämät lisätarpeet eivät sellaisenaan sisälly talousarvioon 2024.

 

Talousarvioon 2024 ei saatu esityslistan lähettämisajankohtaan mennessä kaikkia tarvittavia tietoja kustannuksista. Joten esityslista oheismateriaalina oleva budjettiraportti on keskeneräinen.

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunnan vuoden 2024 talousarvioesitys esitellään kokouksessa.

 

Käsittely Toimialajohtaja esitteli opetus- ja kasvatuslautakunnan vuoden 2024 talousarvioesityksen ja esitti sitä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta käsitteli vuoden 2024 talousarvioesityksen ja esittää talousarvion kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

Opkaltk 08.11.2023 § 108  

326/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta p. 044 4970 400

 

Opetus- ja kasvatuslautakunnan kokouksen 11.10.2023 jälkeen opetus- ja kasvatuspalveluiden talousarviota 2024 on käsitelty seuraavasti: kunnanhallitus 19.10, kunnanjohtaja, talousjohtaja ja sivistys- ja hyvinvointijohtaja 25.10, kunnanjohtaja, talousjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja, Koivulehdon päiväkodin johtaja, Päivärinteen päiväkodin johtaja, perhepäivähoidonohjaaja, toimistonhoitaja ja sivistys- ja hyvinvointijohtaja 1.11.

 

Edellisen lautakunnan jälkeen talousarviossa on tapahtunut joitakin muutoksia, jotka tuodaan lautakunnan jäsenten tietoon lautakunnan kokouksessa.

 

Esityslistan liitteenä on vuoden 2024 talousarvion ulkoinen tuloslaskelma sekä sitovuustasoittain tuloslaskelma.

 

Esittelijä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Juha Valta

 

Päätösesitys Opetus- ja kasvatuslautakunta merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan opetus- ja kasvatuspalveluiden vuoden 2024 talousarvioesityksen ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen yksimielisesti.